Valo-palkinto Seppo Alatörmäselle - kuitua pohjoisen kyliin
Samalla Seutuverkot palkitsi myös kunniajäsenyydellä Tuija Riukulehdon, joka on edistänyt tietoliikenteen kehitystä monessa eri roolissa.
Toimintavarma tietoyhteys poistaa etäisyyksiä ja parantaa arjen sujuvuutta, muistuttaa Valo-palkinnon saanut Seppo Alatörmänen. Kuva: Sami KarppinenKuitua pohjoiseen –hankkeen projektipäällikkö Seppo Alatörmänen sai tämän vuoden Valo-palkinnon kiinteiden laajakaistaverkkojen hyväksi tehdystä työstä.
Sepon tekemä työ kuituverkkojen rakentamiseksi Lapin alueella on ollut merkittävää. Hän on omalla työllään onnistunut aktivoimaan kyliä ja kyläyhdistyksiä, jotka ovat perustaneet omia kyläverkkohankkeita, perustelee valintaa Suomen Seutuverkot ry:n puheenjohtaja Jarno Laitinen.
Valokuituyhteyden merkitys kylille ja pienille kunnille on huomattava. Etäisyydet kasvavat entisestään ilman toimivia yhteyksiä. Toimintavarma verkkoyhteys luo lisää mahdollisuuksia perustaa yrityksiä ja tehdä töitä, mutta myös parantaa arkipäivän sujuvuutta, Seppo Alatörmänen toteaa.
"Kyläyhteisöjen yhteishenki on hurja. Kun kylässä innostutaan valokuidusta, niin toimeen tartutaan talkoovoimin heti."
Alatörmänen toimii koko Lapin kattavan Leader Tunturi-Lapin Kuitua pohjoiseen –tiedotushankkeen projektipäällikkönä. Aiemmin hän johti menestyksekkäästi Kuitua tunturiin –tiedotushanketta.
Kokonaisuutena palkittu on työskennellyt yli kolmenkymmentä vuotta tietoliikennealalla, josta kymmenen viime vuotta kuituverkkojen kanssa.
Suomen Seutuverkot kutsui myös kunniajäseneksi aiemman puheen- ja toiminnanjohtajansa Tuija Riukulehdon. Hän työskentelee nykyisin Maaseutuviraston tieto- ja teknologiapalveluissa ICT-yksikön johtajana. Lisäksi hän toimii asiantuntijana Verkox-osuuskunnassa kuiturakentamisen saralla.
Vuoden Valo-palkinnon saajaksi tuli Seutuverkkojen hallitukselle useita hyviä ehdokkaita.
Ehdotuksista näkee, että meillä on ympäri Suomen peräänantamattomia kuituverkkojen puolestapuhujia ja uutteria tekijöitä. Heitä tarvitaan ja tämä palkinto on tunnustus tehdystä työstä, Laitinen toteaa tyytyväisenä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
