”Keinot menestymiselle muut kuin alhaiset hinnat”
Kaupunkien läheisten tallien korkeat hinnat kuvastavat sekä hyvää kysyntää että kustannuksia, summaa projektipäällikkö Sirpa Pussinen Hämeen ammattikorkeakoulusta. Kaupunkien lähellä tallit voivat hinnoitella vapaammin ylöspäin kuin syrjässä, mutta niukat tilat ovat kalliita ja lannasta tulee ongelmajätettä.
Yrittäjän kannattaa miettiä hinnat tarkkaan. Ammattiapua saa esimerkiksi Pro Agrian yritysneuvojilta.
”Keinot menestymiselle ovat muut kuin alhaiset hinnat. Kun hinnoitellaan oikein, on paremmat mahdollisuudet panostaa puitteisiin. Asiakaskin hyötyy lopulta”, Pussinen toteaa.
Kustannussäästöjäkin suunnitelmallinen yrittäjä voi löytää. Niitä tuovat esimerkiksi rehujen ja kuivikkeiden yhteishankinnat ja tallityön järkeistäminen.
Tallityön tehostajista on esimerkkejä, mutta alan kehitys on Pussisen mukaan hidasta.
”Rakkaus hevoseen on suurin syy ryhtyä hevosyrittäjäksi”, Pussinen sanoo.
Tätä tosiseikkaa hevosyritysten kannattaisi hyödyntää myös markkinoinnissaan.
”Ajatusta siitä, kuinka suurella sydämellä tätä tehdään ja kuinka suuri hevonen on.”
Yrittäjät voivat hyödyntää monenlaisia mielikuvia, joita hevosiin liittyy. Näin satulaan saadaan muutkin kuin hevosia perinteisesti harrastavat nuoret tytöt. Monella tallilla onkin täti- ja äijäratsastajien ryhmiä. Ratsastuskoulujen kannattaisi tarjota ryhmätuntien ohella myös yksilöllistä valmennusta.
Maastoratsastus ja luonnossa hiljentyminen houkuttaa elämän leppoistajia ja vihreiden arvojen kannattajia. Hevosia voidaan hyödyntää myös esimerkiksi sosiaali- ja terveyspalveluissa.
Vaikka hevoselinkeino on kasvanut, tallit tarvitsevat Pussisen mukaan jatkuvasti uusia harrastajia.
Yrittäjät ikääntyvät, ja samoin käy aikanaan harrastajille.
HENRIK SCHÄFER
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
