Mitä tekisitiede-ministeri?
päivän kysymys
Perjantaina julkaistussa kirjassa ehdotetaan, että Suomeen tarvittaisiin tiedeministeri. Mitä tiedeministeri tekisi Jyväskylän yliopiston innovaatiotutkimuksen professori Antti Hautamäki?
Hän keskittyisi tieteen lainsäädännön valmisteluun ja pitäisi yhteyttä tieteen tekijöihin. Tällä hetkellä opetusministeriön kenttä on laaja ja tiede on siellä yhtenä pienenä palasena.
Tiede on liian kapeilla harteilla, sillä opetusministerinäkin on yleensä ennemmin kouluihmisiä kuin tiedeihmisiä.
Yliopistoissa vaaditaan innovaatioita, jotka tuovat nopeita tuloksia. Kestävimmät tulokset kuitenkin saadaan perustutkimuksen kautta, joka on hidasta. Tällaiset tieteen kysymykset jäävät nyt vaille asiantuntemusta.
Tarvitaanko myös tiedeministeriötä?
Sellainen olisi todennäköisesti liian pieni, joten ministeri voisi toimia opetus- ja kulttuuriministeriössä. Yhteistyötä ministeriöiden välillä pitäisi olla, sillä työ- ja elinkeinoministeriössä hallitaan esimerkiksi Tekesin rahoitusta, joka on tärkeä tieteen rahoittaja.
AIMO VAINIO
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
