Moni valtion virasto kiristää etätyön ehtoja, vaikka monen työmatka on pidentynyt toimipaikkojen sulkemisten takia
Digi- ja väestötietovirastossa toimipaikkojen vähentäminen on johtanut siihen, että noin 200 henkilöllä oma virkapaikkakunta on muuttunut. Työmatka on sen vuoksi saattanut pidentyä jopa 150–200 kilometriin suuntaansa.
Kelan tiukentuneista etätyösäännöistä leimahti kiivas keskustelu. Kuvituskuva. LEHTIKUVA / Antti Aimo-Koivisto.Ulosottolaitos on muuttanut etätyölinjaustaan, eikä pitkä työmatka enää ole erityinen syy tehdä etätöitä. Uusi ohjeistus lähtee siitä, että työtehtävän luonne vaikuttaa etätyön sallittavaan määrään.
”Se lähtee siitä, minkälainen työtehtävä on ja miten paljon se edellyttää toimistolla oloa”, sanoo johtava hallintovouti Riina Tammenkoski Ulosottolaitoksesta.
Valtion virastot ovat säästöpaineiden takia voimakkaasti karsineet toimipaikkaverkostojaan, ja Ulosottolaitos on niistä vain yksi esimerkki. Kun toimipaikkoja on suljettu, osa työntekijöistä on siirtynyt muihin toimipaikkoihin, mutta ei ole muuttanut kotiaan työn perässä.
Ulosottolaitoksessa etätyöohjeistus oli aiemmin kaavamainen ja koski kaikkia: kaksi päivää viikossa piti työskennellä toimistolla. Erityisen syyn vuoksi sai työskennellä vain yhden päivän lähityössä.
”Erityinen syy on voinut vaihdella, esimerkiksi tosi pitkä työmatka on voinut olla erityinen syy”, Tammenkoski sanoo.
Digi- ja väestötietovirastossa toimipaikkojen vähentäminen on johtanut siihen, että noin 200 henkilöllä oma virkapaikkakunta on muuttunut. Työmatka on sen vuoksi saattanut pidentyä jopa 150–200 kilometriin suuntaansa.
”Pohjoisin toimipiste tulee olemaan Rovaniemellä, ja toki meillä asuu sitäkin pohjoisemmassa työntekijöitä”, sanoo ylijohtaja Noora Kallio.
Etätyölinjausta ei toimipaikkamuutoksessa kuitenkaan vaihdettu, eli edelleenkään kukaan ei voi tehdä ainoastaan etätöitä.
”Silloin kun työtehtävät edellyttävät työpaikalla oloa, työnantaja voi määrätä työpaikalle”, Kallio sanoo.
Esimerkiksi asiakaskäynnit velvoittavat henkilöitä lähityöhön. Eri yksiköille on kuitenkin annettu valinnanvapautta järjestää työt järkevästi.
”Monipaikkatyön mahdollistamisella saadaan rekrytoitua mahdollisimman hyviä osaajia.”
Digi- ja väestötietovirastossa ollaan valmiita tekemään työvuorojärjestelyjä elämän joustavoittamiseksi.
”Pyrimme siihen, ettei tarvitse matkustaa vaikkapa puolta tuntia varten työpaikalle. Pyrimme myös katsomaan, ettei työntekijöiden tarvitse lähteä virkamatkalle aivan aamuyön tunteina”, Kallio sanoo.
Myös Ulosottolaitoksen Tammenkoski kertoo joustoista. Työntekijän virkapaikka voi olla esimerkiksi Helsingin Pasilassa, mutta hän voi työskennellä myös Hämeenlinnan toimipaikassa, jos hän asuu lähempänä Hämeenlinnaa.
Tammenkosken mukaan siihen on syynsä, miksi valtiolla suositaan tällaista monipaikkaista työtä ja annetaan siihen mahdollisuus.
”Monipaikkatyön mahdollistamisella saadaan rekrytoitua mahdollisimman hyviä osaajia.”
Monipaikkaisuus tarkoittaa, että työtehtäviä voi tehdä joko työnantajan osoittamissa työpisteissä tai etänä kotona.
Kelasta kerrotaan STT:lle, että sen toimitiloja on julkisen talouden säästökuurin vuoksi lakkautettu tähän mennessä 22.
Kelan tiukentuneista etätyösäännöistä leimahti kiivas keskustelu kärkipoliitikkoja myöten. Iltalehden mukaan kerran viikossa työpaikalle velvoittava uusi linjaus koetaan joustamattomaksi siksi, että Kela on säästöjen vuoksi lakkauttanut viime aikoina useita konttoreita. Aiemmin näissä konttoreissa työskennelleitä työntekijöitä joutuisi uuden linjauksen myötä kulkemaan jopa kymmenien tai satojen kilometrien matkoja töihin.
Kelasta kerrotaan STT:lle, että sen toimitiloja on julkisen talouden säästökuurin vuoksi lakkautettu tähän mennessä 22. Asiakaspalvelussa Kela on tehnyt eri paikkakunnilla korvaavia järjestelyjä.
”Noin 350 työntekijän työpiste on tiloihin kohdistuvien säästöjen vuoksi vaihtunut, mutta uusi työpiste on valtaosassa tapauksista löytynyt samalta paikkakunnalta tai enintään 50 kilometrin sisältä”, sanoo Kelan henkilöstöjohtaja Pasi Lankinen.
Työmatkat ovat siis säästöjen takia osalla pidentyneet. Toisaalta moni työntekijä on Lankisen mukaan omaehtoisesti siirtynyt kauemmaksi työpisteestään luottaen, että pysyvä etätyöoikeus säilyy.
Lankisen mukaan muutos on monelle työntekijälle suuri, mutta laaja etätyöoikeus antaa edelleen useille työntekijöille kaivattua joustoa.
Valtiovarainministeriö (VM) linjaa etätyön periaatteista. VM:n viestinnästä kerrotaan, että etätyösuositusta soveltavat valtion työnantajavirastot.
Linjaus koskee esimerkiksi Digi- ja väestötietovirastoa ja Ulosottolaitosta, mutta ei Kelaa, sillä Kela kuuluu eduskunnan alaisuuteen.
Jokainen organisaatio soveltaa ohjetta oman organisaationsa näkökulmasta, joten käytännöt ovat erilaiset jokaisessa organisaatiossa.
Kelassa yksi syy etätyölinjauksen kiristämiselle on Lankisen mukaan se, että kotona tehtävä etätyö ei voi pysyvästi ja kokonaan korvata fyysistä yhdessäoloa luottamuksen, tiedonkulun ja oppimisen kannalta.
”Sen takia olemme lähteneet – omasta mielestäni maltillisesti – linjausta muuttamaan.”
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat









