Luomu kasvaa Yhdysvalloissa
Decatur, USA
Luomuruuan myynti Yhdysvalloissa kasvoi viime vuonna 11 prosenttia. Markkinaosuus nousi lähes 5 prosenttiin, hedelmillä ja kasviksilla 12 prosenttiin.
Tuoreen mielipidekyselyn mukaan 56 prosenttia amerikkalaisista uskoo luomun olevan terveellisempää, vaikka luomumerkki takaakin vain tuotantomenetelmän, ei ravintoarvoa.
Luomun menekin kasvu näkyy myös luomutilojen lisääntymisenä. Maatalousministeriön rekisterissä on 19 474 luomutilaa. Se on viisi prosenttia enemmän kuin vuosi sitten.
Luomutilojen rekisteröinti alkoi 2002. Silloin niitä oli noin 7 500.
"Luomun kysynnän kasvu hyödyttää etenkin pieniä perheviljelmiä", maatalousministeri Tom Vilsack sanoo.
"Mitä moninaisempia maatiloja ja mitä useampien tuotteiden kasvavia markkinoita meillä on, sitä vahvemmalla pohjalla maaseudun talous on."
Lähiruuan myynnin arvioidaan kaksinkertaistuneen viidessä vuodessa. Sen markkinaosuus on nyt puolisentoista prosenttia.
Tuoreen kyselyn mukaan 39 prosenttia kuluttajista pitää tärkeänä tietoa siitä, mistä ruoka tulee ja mitä se sisältää. Terveellisyyttä arvosti 29 prosenttia.
Kuluttajista 43 prosenttia sanoi suosivansa lähiruokaa, kun siihen on tilaisuus. Ensi sijassa luomua sanoi valitsevansa 19 prosenttia.
Heikki Vuorela
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
