Laivamatkailu elää kulta-aikaansa
Italialainen Tavoláta tuli Bistro Maximen tilalle. Laajentunut tax-free-myymälä haukkasi 60 asiakaspaikkaa. tallink silja Kuva: Viestilehtien arkistoTallink Siljan toimitusjohtajan Margus Schultsin mukaan risteilyiden kulta-aika on nyt. Viron-liikenne on kasvanut vuosien mittaan huimasti, eikä väki ole vähentynyt Ruotsin-reitilläkään.
Vuonna 2012 Tallink-yhtiö kuljetti yli yhdeksän miljoonaa matkustajaa. Kasvua edellisvuoteen oli runsas prosentti.
Laivayhtiöille on ilmaantunut kilpailijoita halpalentoyhtiöistä. Pysyäkseen ajan hermolla Tallink Silja uudistaa Tukholman-reitin laivansa. Ensimmäisenä uuden ilmeen sai 25-vuotias Silja Serenade. Syksyllä sisaralus Silja Symphony matkaa vuorostaan telakalle.
Remontti näkyy eniten tax-free-myymälässä, buffetissa, kylpyläosastolla ja kävelykadun myymälöissä. Bistro Maximen tilalle on tullut italialainen ravintola Tavoláta. Myös luksusluokan hytit uusittiin.
Kävelykadun myymälöiden valikoimassa haiskahtaa, että ne uudistettiin vastaamaan venäläisten ja aasialaisten turistien mieltymyksiä. Laivalta voi ostaa luksuslaukkuja, kalliita koruja ja elektroniikkaa. Tax-freen puolella kasvava tuoteryhmä ovat kalliit alkoholijuomat. Moni valitsee kuohuviinin sijasta shampanjaa.
Schultsin mukaan ulkomaalaisten turistien määrä laivoilla kasvaa. Suomalaisia on nykyään noin puolet matkustajista. Toiseksi eniten on virolaisia.
Toimitusjohtaja painottaa, että uudistukset on tehty kanta-asiakkaita kuunnellen. Moni janoaa nykyään luksusta: korkeatasoista ruokaa sekä pulahduksen Itämeren suurimpaan porealtaaseen.
Laivan uusitut Commodore-hytit vetävät yhteensä 70–100 henkeä. Yhtiön mukaan ne ovat jatkuvasti täynnä.
Moni perhe, joka on aiemmin käynyt neljästi vuodessa risteilyllä, käykin nyt vain kahdesti ja satsaa laatuun.
Schultsin mukaan halvempien hintaluokkien hyttejä kunnostetaan pikkuhiljaa, mutta uutta ilmettä ne eivät ole saamassa.
Siljan ravintoloista vastaava Tomi Söderström kertoo, että makumaailmassa on kaksi kestosuosikkia: lihapullat ja katkarapuleipä. Jälkimmäisiä on syöty laivoilla 1950-luvulta asti.
Serenadella suosituimpia ravintoloita ovat buffet ja äyriäisravintola Happy Lobster. Söderströmin mukaan buffetia on uudistettu tuomalla sinne muun muassa katuruokaa ja makuja maailmalta.
Italialaisravintolassa avajaisviikonlopun suosikiksi nousivat äyriäislautanen ja härkä. Tarkoitus on, että asiakas syö neljän ruokalajin illallisen hintaan 59 euroa. Pitsaa keittiöstä on turha tähyillä.
KATJA LAMMINEN
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
