Inflaation pelko saa kuluttajat varovaisiksi ‒ vain kolmannes MT:n verkkokyselyn vastaajista jatkaa entiseen tapaan
Kuluttajahintojen nousu alkaa vaikuttaa ihmisten arjen hankintoihin ja sijoituskäyttäytymiseen.
Polttoaineen hinnan nousu sekä sähkön ja elintarvikkeiden kallistuminen näkyvät nyt kuluttajien taloudessa. Kuva: Päivi SivonenKuluttajahintojen nousu alkaa vaikuttaa ihmisten arjen hankintoihin ja sijoituskäyttäytymiseen, ilmenee MT:n verkkokyselystä.
Tilastokeskuksen mukaan inflaatio oli toukokuussa 5,7 prosenttia. Kuluttajahintojen muutokseen liittyvä huoli omasta taloudesta alkaa näkyä ihmisten arjen kulutuskäyttäytymisessä tai siinä, millaisena tulevaisuus nähdään.
Selkeä enemmistö eli 58 prosenttia MT:n verkkokyselyyn vastanneista 498 ihmisestä vastasi myöntävästi kysymykseen ”onko inflaatio vaikuttanut rahankäyttöösi tai sijoittamiseesi”.
Vain runsas kolmannes vastaajista koki, että rahan ostovoiman heikkeneminen eli inflaatio ei ole vaikuttanut heidän taloudenpitoonsa.
Vastausten perusteella kustannustason nousu vaikuttaa ihmisten talouteen voimakkaimmin sähkön, elintarvikkeiden ja autoilun kallistumisen kautta. Kun ne kallistuvat, muusta kulutuksesta, kuten lomamatkailusta tingitään.
”Vuositasolla polttoaineeseen ja sähköön menee vähintään kunnon lomareissun verran enemmän rahaa kuin pari vuotta sitten”, kommentoi eräs vastaaja.
Kyselyn perusteella suomalaiset ovat siirtymässä tarkan euron aikaan, jossa kulutuksesta tingitään.
”Pitää entistä tarkemmin miettiä ostaako uusia vaatteita vai meneekö kaikki raha talon hoitamiseen.”
Suhtautuminen sijoittamiseen oli monitahoista. Osa tuntee halua säästää rahaa, kun vain tietäisi minne. Pörssi näyttää epävarmalta, inflaation pelätään syövän säästöt pankkitililtä. Toisten kohdalla säästäminen on tyystin loppunut, kun ennen muusta kulutuksesta sijoittamiseen riittänyt raha menee nyt kasvaneiden elinkustannusten kattamiseen.
”Olen jättänyt muutaman kuukauden sijoitusrahat laittamatta pörssiin ja säästän niitä tilillä, koska kaikki kallistuu enkä osaa arvioida miten se vaikuttaa talouteeni.”
Vastaajista 36 prosenttia uskoi elämän rullaavan entisellään inflaation kiihtymisestä huolimatta.
Lue myös:
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
