Luomun osuus julkisissa keittiöissä halutaan 20 prosenttiin – "Voimme saavuttaa Ruotsin tason"
Luomuraaka-aineen osuus halutaan nostaa julkisissa keittiöissä 20 prosenttiin vuoteen 2020 mennessä.
Toukolan tilalla Hausjärvellä on tuotettu luomumaitoa yli 20 vuotta. Koulumaidon korkeampi luomutuki voisi nostaa merkittävästi luomumaidon kysyntää. Kuva: Tuulikki ViiloLuomumarkkinat jatkavat kasvuaan. Vuonna 2015 luomun maailmanmarkkinat kasvoivat 10 prosenttia, 81,6 miljardiin dollariin (74,5 miljardiin euroon). Euroopan markkinat kattavat niistä jo lähes 40 prosenttia. Tanska on edelleen Euroopan johtava luomumaa.
Suomessa luomumarkkina kasvoi viime vuonna 14 prosenttia. Suomi on kuitenkin edelleen selvästi länsinaapureitaan jäljessä: Kun Ruotsissa luomun markkinaosuus ylittää seitsemän prosenttia, Suomessa saavutettiin viime vuonna kahden prosentin osuus vähittäiskaupan elintarvikemyynnistä.
Ruotsissa luomua kirittää muun muassa sen suurempi osuus julkisissa keittiöissä.
Suurin markkinaosuus luomulla on Suomessa munissa: luomukananmunien osuus munien kokonaismyynnistä yltää arvossa mitattuna 15 prosentin tuntumaan.
Pro Luomu ry:n toiminnanjohtajan Marja-Riitta Kottilan mukaan naapurimaiden menestys kertoo suomalaisen luomumarkkinan kasvupotentiaalista.
Luomuraaka-aineen osuus halutaan nostaa julkisissa keittiöissä 20 prosenttiin vuoteen 2020 mennessä, Pro Luomu ry:stä linjataan.
”Olemme sitä mieltä, että voimme saavuttaa Ruotsin tason”, sanoo Valion kategoriapäällikkö Mirva Tollet.
Maitotuotteiden kysyntä voi saada valtiolta lisäpontta, jos valmistelussa oleva säädös luomumaidon suuremmasta koulumaitotuesta hyväksytään.
Valio on hiljattain lanseerannut uusia luomutuotteita. Mukana on useita perustuotteita: tuorejuustoa, kermaviiliä ja maitorahkaa.
Tuottajien suunnasta perustuotteiden valikoiman laajentamista on kyselty jo pidempään. Miksei niitä ole tuotu markkinoille aiemmin?
”Tuotannollisista syistä. Maitomäärä on ollut aika pieni ja kermaa vähän”, kertoo Tollet.
Luomumaitoa valmistetaan ympäri Suomen. Luomujuustot valmistetaan Joensuussa, voi ja maitorahka Seinäjoella. Kasvua haetaan myös erikoistuotteilla: yllättävä uutuus on luomutuorepuuro.
”Uskomme luomun olevan uusi musta, mutta ei se toivomalla sellaiseksi tule”, Tollet täräyttää.
Ruotsin haasteena on ollut riittämätön kotimaisten luomutuotteiden tarjonta: Valiolle Ruotsi onkin tärkeä laktoosittomien luomutuotteiden vientimarkkina.
Toki luomun kasvussa on kyse paljon muustakin kuin maitotuotteista. Myös Suomessa luomutuotteiden tarjonnassa on aukkoja. Tolletin yllätti kotimaisen luomusokerin ja -omenan puute.
Valio solmi viime vuonna useita uusia sopimuksia. ”Viime vuonna mukaan tuli 10 uutta luomumaidontuottajaa”, kertoo Valion suunnittelupäällikkö Niko Kiviranta. Nyt mukana on yhteensä 121 maitotilaa.
Luomuyhteistyötä tiivistetään myös etujärjestöissä: MTK ja Luomuliitto solmivat huhtikuussa yhteistyösopimuksen. Yhteistyöllä pyritään parantamaan kotimaisen luomutuotannon edellytyksiä, lisäämään kotimaisen luomuruuan käyttöä sekä edistämään tiedottamista.
Teemoina tälle vuodelle on muun muassa EU:n luomuasetusneuvotteluihin vaikuttaminen Suomelle tärkeissä kysymyksissä sekä vaikuttaminen hallituksen luomuohjelman 2020 toteutumiseen. Tavoite on myös edistää viikoittaisen luomuruokapäivän toteutumista julkisissa keittiöissä.
Oikaisu 18.5. klo 12:21: Luomukananmunien osuus munien kokonaismyynnistä on arvossa mitattuna noin 15, ei 20 prosenttia.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
