Rehn sovitteli Montin ja Urpilaisen näkemyseroja
Talouskomissaari Olli Rehn on sovitellut Suomen ja Italian näkemyseroja euroalueen valtiovarainministerikokouksen alla Brysselissä.Rehn tapasi ennen kokousta Italian pääministerin Mario Montin ja Suomen valtiovarainministerin Jutta Urpilaisen (sd.). Monti moitti eilen kovasanaisesti pohjoisen maita linjauksista, jotka ovat taas nostaneet Espanjan ja Italian valtionlainakorkoja. Suomen linjaa on pidetty ehkä tiukimpana, joskaan Monti ei Suomea suoraan maininnut.
Maiden välillä on ollut näkemyseroja mm. valtionlainojen jälkimarkkinaostoista, joita Suomi vastustaa.
Vastikään kansainvälisessä lehdistössä levisi myös tulkinta, että Suomi uhkaisi erolla eurosta, vaikka Urpilainen painotti samaisessa lehtihaastattelussa Suomen olevan sitoutunut rahaliittoon.
Rehn ei suoraan kommentoinut erospekulaatioita, vaan totesi Suomen kantojen määrittelyn kuuluvan hallitukselle. Hänen käsityksensä mukaan eurojäsenyys on ollut Suomelle hyödyksi.
”Suomenkin kannalta on parempi vaihtoehto, että kyetään voittamaan euroalueen nykyiset vaikeudet ja palaamaan Euroopan taloudessa vakauden ja kasvun tielle.”
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

