LEHTIKATSAUS Eläkepommitikittää
Kylmä tosiasia Suomen ikärakenteesta on se, että työikäisten eli 15–64-vuotiaiden määrä vähenee nyt noin 10 000 hengellä vuosittain ja 65 vuotta täyttäneiden määrä kasvaa vuodessa noin 38 000:lla, kirjoittaa Helsingin Sanomat.
”Vuoteen 2060 mennessä liki kolmannes suomalaisista on eläkeiässä – olettaen, että maahanmuutto ei kasvata työikäisten osuutta olennaisesti.”
”Viime vuonna tulonsiirtojen osuus kotitalouksien bruttotuloista oli jo neljännes.”
”Ikääntyminen johtaa kotitalouksien keskimääräisen varallisuuden kasvuun, kun vanhemmilla ikäluokilla on enemmän omaisuutta kuin nuoremmilla ja velat painottuvat nuorille.
Suomen Pankin tutkijat pohdiskelevat, eikö Suomessa voitaisi kehittää vapaaehtoisia keinoja purkaa ikääntyneiden asunto- ja finanssivarallisuutta ja lievittää sitä kautta julkisen sektorin menopaineita. Tämä tarkoittaisi esimerkiksi yksityisiä hoivavakuutuksia sekä käänteisiä asuntolainoja niiden rahoittamiseksi.”
Perinteiset sukupuoliroolit näyttävät yhä leimaavan valiokuntien kokoonpanoja eduskunnassa, joten sukupuolten välinen tasa-arvo jää osin toteutumatta lakien valmistelussa, pohtii Salon Seudun Sanomat.
”Talousvaliokunnan jäsenistä naisia on alle viidennes. Alle neljänneksen naisten edustus jää perinteisesti miesvaltaisessa maa- ja metsätalousvaliokunnassa, tulevaisuusvaliokunnassa ja hallintovaliokunnassa.”
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
