Hevosyrittäjäpäivätsyksyllä Laukaassa ja Hämeenlinnassa
Valtakunnalliset hevosyrittäjäpäivät järjestetään marraskuussa kahdella paikkakunnalla. Koulutukset ovat osa Hämeen ammattikorkeakoulun (HAMK) toteuttamaa Hevosyritys huippukuntoon -hanketta.
Päivien ohjelmassa keskitytään liiketoiminnan kehittämiseen. Teemoina ovat muun muassa hinnoittelu ja tuotteistaminen, viestintä sekä työnantajana toimiminen ja työturvallisuus. Lisäksi pohditaan, millä eväin yrittäjä onnistuu asettamiensa tavoitteidensa saavuttamisessa ja mihin myönteinen ajattelu voi kantaa.
Kouluttajina toimivat muun muassa hevosyrittäjä Toni Nieminen, neuvoja Auli Teppinen Pro Agriasta, tutkija Markku Saastamoinen MTT hevostaloudesta sekä Kuninkuusravien tiedottajana toimiva hevosalan toimittaja Antti Savolainen.
Lisäksi TV:stä tuttu toimittaja ja viestintäkouluttaja Ismo Jokinen antaa hyödyllisiä neuvoja tiedotusvälineissä esiintymiseen ja haastattelutilanteisiin.
Yrittäjäpäivät pidetään Laukaassa Peurungan kylpylähotellissa 14.–15.11. ja Hämeenlinnan Aulangolla 29.–30.11.
Myös Pohjois-Suomen hevosyrittäjille on tiedossa kolutusta. Rovaniemellä järjestetään kaksipäiväiset tallirakentamisen teemapäivät.
Kurssi pidetään Lapin urheiluopistolla 8.–9.11.
Syksyn aikana on mahdollisuus osallistua myös yhden päivän koulutuksiin kannattavuudesta, hevoskasvatuksesta ja ympäristöasioista.
Teemapäiviä järjestetään Kokemäellä, Seinäjoella, Joensuussa ja Kajaanissa.
HAMK:in kolmivuotisessa hankkeessa on koottu neljä opasta: Hevosyrityksen johtaminen ja liiketoiminta, Tallirakentaminen ja tekniikan hyödyntäminen, Hevoskasvatus ja Hevosyrityksen ympäristöosaaminen.
Ne ovat kaikki ladattavissa maksutta hevosyrittäjäsivuilta.
Hevosyritys huippukuntoon -hanke löytyy myös Facebookista. Hankkeen ajankohtaiset tiedotteet voi myös tilata omaan sähköpostiin verkkosivun kautta.
MT
Lisää tietoa kaikista koulutuksista löytyy verkosta osoitteesta
www.hevosyrittaja.fi.
Tilaisuuksiin voi ilmoittautua
sivuilla olevalla lomakkeella.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
