”Naiset todella haluavat vaikuttaa”
Luottamustehtäviin valitut naiset ovat hyvin sitoutuneita. He todella haluavat hoitaa saamansa pestin hyvin, MTK:n metsäjohtokunnan toinen puheenjohtaja Annukka Kimmo sanoo.
Arvionsa Kimmo perustaa kyselyyn, jonka hän teki keväällä metsänhoitoyhdistysten luottamustehtävissä oleville naisille Pi-johtamiskoulun kurssityönä.
”78 prosenttia vastaajista piti tärkeänä, että saa vaikuttaa. He haluavat tietää asioista ja olla mukana päättämässä niistä, yhdessä ja tasapuolisesti.”
Kyselyyn vastasi 115 naista. Heidän keski-ikänsä oli 51 vuotta ja he olivat toimineet metsänhoitoyhdistyksissä keskimäärin kaksi kautta. Suurin osa toimi aktiivisesti muuallakin kuin metsänhoitoyhdistyksissä.
Sitoutumisesta huolimatta luottamustehtävissä pysyminen ei ollut naisille itsestäänselvyys. Jos oli ikää ja takana useita kausia luottamustehtävässä, moni toivoi nuorempien ottavan vuorostaan vastuuta. Nuorilla luottamushenkilöillä oli puolestaan huoli ajan riittävyydestä perheelle ja työlle.
”Naisia, nuoria ja kaikkia muitakin tarvitaan luottamustehtäviin, koska niin saadaan enemmän näkökulmia ja keskustelua”, Kimmo sanoo.
Kyselyssä selvisi myös yleisin tapa, jolla luottamustehtäviin tullaan: joku pyysi tai kysyi kiinnostusta.
”Naiset arvostivat sitä, että heitä kysyttiin”, Kimmo kertoo vastauksista.
Entä miten alkoi Annukka Kimmon oma luottamustehtäväura MTK:n metsäjohtokunnan toiseksi puheenjohtajaksi?
Tietysti metsänhoitoyhdistyksen vaalista. ”Se on ainoa tie aloittaa näissä tehtävissä.”
”Ja minua kysyttiin.”
Heikki Vuorela
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
