Atria ostaa sikatilat Virossa
Atria Viro investoi paikallisen sianlihan tuotantoon Virossa ja ostaa kaksi sikatilaa Etelä-Virossa.Atria-konserni ostaa kaksi sikatilaa Etelä-Virosta, Veeliksen kylässä Mulgimaalla.
Sianlihan kulutus Virossa on vakaata ja yrityskaupalla Atria pyrkii varmistamaan kotimaisen sianlihan saannin myös tulevaisuudessa.
”Virossa sianlihan omavaraisuus on noin 70 prosenttia ja meille on erittäin tärkeää, että voimme tarjota kuluttajille kotimaista sianlihaa”, perustelee kauppaa Atria Viron toimitusjohtaja Olle Horm.
Yrityskaupan jälkeen Atria omistaa Virossa 6 sikatilaa, joiden vuosittainen tuotanto on noin 5 miljoonaa kiloa.
Atria Viron liiketoiminta kuuluu Atria Tanska & Viro liiketoimintayksikköön, jonka liikevaihto tilivuonna 2023 oli 112,9 miljoonaa euroa. Yksikön oikaistu liikevoitto koko vuodelta oli 1,2 miljoonaa euroa. Liikevaihdon kasvu oli seurausta vertailukautta korkeammista myyntihinnoista.
”Aiomme investoida nyt hankittujen sikaloiden kasvatustilojen uudistamiseen. Atria on vastuullinen ruoantuottaja ja haluamme panostaa koko ruokaketjuun Virossa”, sanoo Horm.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat




