Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan
  • Makumuistoja mökiltä

    Kesäiset ruokamuistot ovat usein peräisin mökkilomilta ja mummolavierailuilta. Niihin palataan yhtä uskollisesti kuin joulun perinneruokiin, vaikka ajat ovat muuttuneet. Kesämökeistä on tullut ympärivuotisia vapaa-ajanasuntoja, joissa on yhtä hyvin varustetut keittiöt kuin kaupunkiasunnossa. Mummola voi olla yhtä hyvin Espanjan aurinkorannikolla kuin Vuosaaressakin.

    Omiin mökkimuistoihin 1970-luvulta kuuluu ehdottomasti valkoinen mannapuuro ja kesän ensimmäiset mustikat kevyesti sokerin kanssa survottuna. Kuiduista ei vielä ollut puhetta.

    Maito tehtiin jääkaapittomalla mökillä maitojauheesta tai haettiin naapurin maitotilalta emalisella päälärillä. Illalla käristettiin takassa makkaraa tai avattiin sika-nautasäilykepurkki ja sekoitettiin makaronin kanssa.

    Pieni limonadipullo jaettiin siskon kanssa tarkkaan puoliksi.

    4:lle

    3 dl vettä

    7 dl maitoa

    1–1½ dl mannasuurimoita

    ½ tl suolaa

    Mittaa vesi ja maito pinnoitettuun kattilaan. Kuumenna kiehuvaksi ja vispilöi suurimot joukkoon. Anna hautua miedolla lämmöllä kypsäksi, noin 15 minuuttia. Mausta kypsä puuro suolalla.

    Tarjoa marjojen, marjasoseen tai mehukeiton kanssa.

    4:lle

    1 l vettä

    ½ dl sokeria

    2–3 rkl perunajauhoja

    n. ½ l mustikoita

    Mittaa vesi, sokeri ja perunajauhot kattilaan. Kuumenna koko ajan sekoittaen kunnes sakenee.

    Anna pulpahtaa ja lisää mustikat keittoon.

    Tarjoa jäähtyneenä.

    4:lle

    5–7½ dl kypsiä,

    mieluiten punaisia karviaisia

    6 dl vettä

    ½–1 dl sokeria

    2 rkl perunajauhoja

    (2–3 rkl sitruunamehua)

    Perkaa marjat ja jauha ne soseeksi sauvasekoittimella. Kuumenna kattilassa vesi, sokeri ja perunajauhot koko ajan keitosta sekoittaen. Sekoita karviaissose kiisseliin ja piristä sitä tarvittaessa sitruunamehulla.

    noin 10 pientä lasillista

    200 g kypsiä vadelmia

    3–4 rkl sokeria

    hiilihapollista lähdevettä

    tai sitruunalimonadia

    (1 sitruunan mehu)

    Laita vadelmat ja sokeri pieneen kattilaan ja kuumenna miedolla lämmöllä noin viisi minuuttia, survoen marjoja haarukalla.

    Puserra marjasose siivilän läpi kulhoon. Maista ja lisää halutessasi sokeria tai sitruunamehua.

    Sekoita lasissa vähän marjasosetta kuplivaan lähdeveteen tai sitruunalimonadiin. Voit myös kaataa limun pulloihin ja tarjota pillin kera.

    4:lle

    2 munaa

    1 ½ dl ranskankermaa

    2 dl maitoa

    ½ dl juoksevaa margariinia

    tai sulatettua voita

    1 dl sokeria

    4 dl vehnäjauhoja

    2 tl leivinjauhetta

    1 tl suolaa

    metsä- tai pensasmustikoita

    Sekoita munat, ranskankerma, maito, rasva ja sokeri kulhossa. Sekoita jauhot, leivinjauhe ja suola keskenään ja lisää nesteen joukkoon. Sekoita taikina tasaiseksi. Kuumenna pieni paistinpannu. Kaada taikinaa pannuun noin 10 sentin kokoisiksi letuiksi. Ripottele letun päälle muutama mustikka. Pensasmustikat pysyvät paremmin kokonaisina, mutta metsämustikat maistuvat yhtä hyvältä.

    Paista molemmin puolin kullanruskeiksi. Pannu ei saa olla liian kuuma, että pannukakut ehtivät kypsyä myös sisältä. Tarjoa pannukakkujen kanssa vaahterasiirappia tai juoksevaa hunajaa.

    4:lle

    2 ½ dl mustikoita

    2 ½ dl punaherukoita

    2 ½ dl mansikoita

    1 dl mustaherukoita

    sokeria (+ ½ dl vettä)

    Marjat pannaan perattuina lasimaljaan tai vadille röykkiöksi joko kerroksittain tai ryhmiin. Sokeria ripotellaan väleihin tai kaadetaan sokerilientä päälle. Marjojen annetaan pari tuntia seistä viileässä varastossa. Tarjotaan jälkiruokana.

    4:lle

    1 dl vehnäjauhoja

    1½ dl perunasosejauhetta

    1 tl pizzamaustetta

    ½ tl sitruunapippuria

    ½ tl valkosipulisuolaa

    5 dl vettä

    3 munaa

    Täyte:

    1 prk (400g) sika-nautasäilykettä

    1 paprika

    1 tlk viipaloituja herkkusieniä

    2 rkl ruohosipulisilppua

    Valmista pannukakkutaikina: Mittaa kulhoon kuivat aineet. Sekoita joukkoon vesi ja munat. Anna taikinan turvota noin 15 minuuttia.

    Paloittele säilykeliha, leikkaa puolet paprikasta kuutioiksi ja puolet ohuiksi renkaiksi. Ripottele liha- ja paprikakuutiot voidellun uunipannun pohjalle. Ripota valutetut herkkusienet päälle. Kaada taikina uunipannuun. Lisää pinnalle ruohosipulisilppu ja paprikarenkaat. Paista 225 asteessa, kunnes pinta on kauniisti ruskistunut, noin 25 minuuttia.

    4:lle

    1 l pilkottuja kantarelleja

    1 rkl voita

    1 sipuli

    2 dl ruokakermaa

    ripaus suolaa ja mustapippuria

    Pane sienet kuivalle pannulle ja kypsennä niitä sen verran, että niistä irtoava neste on melkein kokonaan haihtunut. Lisää voi ja hienonnettu sipuli. Hauduta sipuli ja sienet pehmeäksi. Lisää kerma ja anna kiehua niin kauan, että muhennoksen sakeus on sopiva. Mausta suolalla ja pippurilla. Tarjoa keitettyjen perunoiden tai kalan kanssa tai munakkaan täytteenä.

    MARIA KING

    Avaa artikkelin PDF