Venäjä aloitti joukkojensa vetämisen Ukrainan rajalta
EU on aikaisemmin arvioinut, että rajalla olisi noin 100 000 Venäjän sotilasta.
Puolustusministeri Sergei Shoigu sanoi eilen, että joukot saadaan vedettyä pois viikossa. Kuva: Vadim SavitskyVenäjä on aloittanut joukkojensa vetämisen Ukrainan rajalta, kertoo maan puolustusministeriö. Puolustusministeri Sergei Shoigu sanoi eilen, että joukot saadaan vedettyä pois viikossa.
Sotilasliitto Nato on ilmoittanut seuraavansa tarkasti joukkojen vetämistä.
EU on aikaisemmin arvioinut, että rajalla olisi noin satatuhatta sotilasta. Yhdysvaltain puolustusministeriön mukaan Venäjällä on enemmän sotilaita Ukrainan rajalla kuin Krimin miehityksen alkaessa.
Venäjällä oppositiopoliitikko Aleksei Navalnyin lääkärit kehottavat häntä välittömästi lopettamaan syömälakkonsa. Lääkärien mukaan Navalnyin terveys ja henki ovat vakavassa vaarassa.
"Jos syömälakko jatkuu vielä vähänkin aikaa, meillä ei ole kohta ketään hoidettavana", Navalnyin lääkärit kirjoittivat Mediazona-sivustolla.
Navalnyi on ollut syömälakossa yli kolme viikkoa.
Navalnyi pääsi tiistaina siviilisairaalaan tutkittavaksi. Navalnyin omat lääkärit saivat torstaina tutkimuksien tulokset. He eivät ole päässeet tapamaan oppositiopoliitikkoa.
Lääkärien mukaan Navalnyi ei olisi koskaan päässyt siviilisairaalaan ilman mielenilmauksia. Lääkäriryhmän mukaan Navalnyin hoito Vladimirissa sijaitsevassa sairaalassa "muistutti jopa läheisesti riippumatonta tutkimusta".
"On todella surullista, että tämän saavuttaakseen on kieltäydyttävä ruuasta 23 päivän ajan", sanoi Navalnyin läheisiin tukijoihin kuuluva Leonid Volkov.
Navalnyi kirjoitti Instagramissa olevansa ylpeä keskiviikkona ympäri maata järjestetyistä tukimielenosoituksista.
"Eilen te kävelitte yhdessä minun vuokseni. Tänään makaan kenttävuoteellani ja kuvittelen itseni kävelemässä teidän kanssanne ja teidän puolestanne", oppositiopoliitikko kirjoitti Instagramissa torstaina.
Navalnyi kärsii runsaan kahden ja puolen vuoden vankilatuomiota rangaistussiirtolassa noin sadan kilometrin päässä Moskovasta.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
