HKScan muovaa organisaatiorakennettaan – Suomen toiminnoista vähennetään kahdeksan henkilöä
Uuden toimintamallinsa mukaisesti yhtiö siirtyy matriisiorganisaatiosta maakohtaiseen tulosyksikköorganisaatioon.Lihayhtiö HKScan ottaa ensi vuoden alusta käyttöön uuden konsernilaajuisen toimintamallin. Uuden toimintamallinsa mukaisesti yhtiö siirtyy matriisiorganisaatiosta maakohtaiseen tulosyksikköorganisaatioon, jossa Suomi, Ruotsi, Baltia ja Tanska muodostavat raportoitavat tulosyksiköt.
”Konsernitasoisella toimintamallin uudistuksella on keskeinen merkitys HKScanin viime keväänä käynnistämän kolmivuotisen kannattavuuden parantamisohjelman ja marraskuussa julkistetun konsernin uuden strategian toteutuksessa. Toimintamallin uudistaminen vahvistaa ja selkeyttää markkina-aluekohtaista tulosvastuuta ja päivittäistä johtamista. Uudistuksen tavoitteena on myös asiakas- ja kuluttajalähtöisen toimintamallin vahvistaminen”, toimitusjohtaja Tero Hemmilä kommentoi tiedotteessa.
Samanaikaisesti HKScan on arvioinut toimintansa tehostamista Suomessa. Lokakuussa alkaneiden yt-neuvotteluiden myötä päättyy kahdeksan työsuhdetta.
Yhtiö huomauttaa, että suurin osa neuvottelujen käynnistyessä arvioiduista henkilöstövaikutuksista pyritään hoitamaan työtehtävien uudelleenjärjestelyillä. Lisäksi Outokummun ja Paimion nautayksiköiden henkilöstömääriä sopeutetaan markkinatilanteeseen määräaikaisilla lomautuksilla erikseen määriteltävinä ajankohtina ensi vuoden aikana.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

