Vesivoiman ennätysvuosi Pohjois-Suomessa
Runsaat sateet vauhdittivat sähköntuotantoa.
Ennätystuotantoon siivittivät hyvä vesivuosi ja voimalaitosten erinomainen käytettävyys. Kuva: Jaana KankaanpääPohjolan Voiman tytäryhtiö PVO-Vesivoima tuotti sähköä vuonna 2015 enemmän kuin koskaan aiemmin. Vuoden tuotanto oli noin 2,4 terawattituntia, mikä on yli kolmasosan enemmän kuin keskimääräisenä vuonna.
Ennätystuotantoon ovat siivittäneet hyvä vesivuosi ja voimalaitosten erinomainen käytettävyys. Kemi- ja Iijoen vesistöalueilla satoi vuoden aikana selvästi keskimääräistä enemmän ja Kokemäenjoellakin lähes pitkänajan keskiarvoa vastaava määrä.
"Yhtiön voimalaitokset ovat hyvässä kunnossa, ja niiden energiatehokkuus on peruskunnostuksien ansiosta huippuluokkaa. Voimalaitosten kunnostuksiin ja tehonkorotuksiin on investoitu viime vuosien aikana noin 60 miljoonaa euroa", kertoo PVO-Vesivoiman käyttöpäällikkö Teuvo Jouhten.
Ennätystuotannosta huolimatta kaikkea veden energiaa ei saatu hyötykäyttöön.
"Pohjoisen jokien runsaasta virtaamasta johtuen voimalaitosten ohi jouduttiin juoksuttamaan ennätysmäärä vettä", Jouhten harmittelee.
"Uusiutuvaa kotimaista energiaa hukattiin vuoden aikana voimalaitosten ohijuoksutuksissa lähes 500 gigawattituntia, valtaosa Iijoella. Iijoen hukkaenergialla, yli 340 gigawattitunnilla, olisi voitu kattaa kahden keskikokoisen kaupungin yksityinen sähkönkulutus."
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
