Sahapuiden katkonta on taitolaji
Nykyisellä sahapuiden katkonnalla ei ole enää juuri mitään yhteistä sahapuun apteeraamisen kanssa.
Kun hakkuukone työstää runkoa, siihen on asennettu halutut mitat, joita kone noudattaa orjallisesti. Kymmeniä vuosia alalla työskennelleenä väitän kuitenkin, että suuressa osassa tukkirunkoja on katkaisukohdat silmin havaittavissa.
Karkeita virheitä tekee hakkuukoneen tietokone esimerkiksi silloin, kun rungossa on merkittävä virhe kahdeksassa metrissä tai hieman ylempänä. Siitä voisi tehdä esimerkiksi 4,3- ja 3,7-metriset tukit. Hakkuukone tekee kuitenkin mielellään tyvestä 4,6-metrisen tai pidemmän, jolloin kakkostukki jää haaveeksi.
Jos kuljettaja lisäksi käsiohjaa kuitupöllin välivähennykseksi, se usein katkaistaan esimerkiksi 5-metriseksi, jolloin latvatukkia ei enää saada. Myyjän tappio on melkoinen, kun kolmen tukin puusta tuleekin vain yksi tukki!
Samoin sujuvaa kuusikkoa hakattaessa saattaa tyvitukki lipsahtaa liian pitkäksi, jolloin seuraavaa tukkia ei enää saadakaan.
Tiedän, että jos runko ajetaan rullien ja karsintaterien läpi toisen kerran, tulee mittaustulos pienemmäksi kuin yhdellä kertaa. Ohjelmistoa pitäisi muuttaa niin, että runko kuutioitaisiin sinne katkaisukohtaan tai minimiläpimittaan ensin ja sitten tehtäisiin katkonta.
Kuitupuuleimikoissa käytetään usein jääräpäisesti tavoitepituutta ja jätetään latvoihin metritolkulla myyntipuun mitat täyttävää ainesta.
Kunnon metsuri tekee aina esimerkiksi 5-metristä hakattaessa puun poikki minimiläpimitasta. Sitten hän katkaisee runko-osan esimerkiksi niin, että tyvipölli on noin 5 metriä, seuraava pölli noin 4 metriä ja loppupala 3 metriä. Latvuksen tyviosa on vahvuudeltaan minimiläpimittainen.
Puun myyjiä on kohdeltu nyt jo riittävän törkeästi hakkuukonemittauksissa. Tukkipuuta on pantu kuitupinoon ja kuitupuuta on jätetty latvoihin.
Juhani Joensuu
Inha
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
