Seuraava hallitus uudistaa viljelijöiden lomituspalvelut
Maatalousyrittäjien ja turkistuottajien lomituspalvelulakeihin tehdään parhaillaan kokonaisremonttia.
Lakeja valmisteleva työryhmä asetettiin viime keväänä puoleksi vuodeksi. Se sai jatkoaikaa vuoden loppuun. Nyt aikaa jatketaan ensi kesäkuun 30. päivään asti.
”Samalla täydennettiin työryhmän toimeksiantoa”, hallitusneuvos Riitta Kuusisto sosiaali- ja terveysministeriöstä kertoo.
Uudistuksen toteutus jää seuraavalle hallitukselle.
Kuusiston mielestä varsinkin maatalousyrittäjien lomitussäännöt kaipaavat uudistamista. Nykyinen laki tehtiin lähes 20 vuotta sitten.
Pieniä tiloja tiettävästi rajataan järjestelmästä ulos korottamalla eläinyksikkörajoja.
Lomittajien varallaolo otettaneen työryhmässä esille. Automaatio ja robottilypsy yleistyvät, mikä lisää valvonnan tarvetta viljelijän loman aikana.
EU-vaateet huomioidaan uudessa laissa. Komissio päätti ja julkisti listansa juhannuksen jälkeen viime kesänä.
Suomalaisviljelijä saisi lomituspalveluja enintään kolme kuukautta vuodessa. Äitiysloma ja vanhempainloma rajoitettaisiin kuuteen kuukauteen.
”Tämä iskisi viljelijään ja lujaa”, MTK:n valtuuskunnan ensimmäinen puheenjohtaja Tiina Linnainmaa kommentoi Maaseudun Tulevaisuudelle.
Toiminnanjohtaja Raimo Kivineva Maatalouslomittajat-yhdistyksestä laskee tuhannen lomittajan menettävän työnsä, jos sijaisapua karsitaan komission kaavailujen mukaisesti.
Uusi hallitus päättää, haetaanko valtiontuen säännöistä poikkeuksia ja millaisia. Komissio lupaa hakemuksesta harkita niitä kansallisiin järjestelmiin.
Lomitusjärjestelmää pidetään Suomessa oleellisena osana maan sosiaalipolitiikkaa. Komissio tulkitsee sen antavan kilpailuetua muiden jäsenmaiden viljelijöihin verrattuna.
Viljelijöiden sosiaalipolitiikan konkari sanoo komission painostaneen Suomea monasti ennenkin tinkimään viljelijöiden lomituseduista. Vaateet torjuttiin.
”Nyt on joku antanut periksi Suomessa”, hän pelkää.
Peruspalveluministeri Susanna Huovinen (sd.) päättää lomitusasioista kokoomusvetoisissa hallituksissa. Häntä edelsi Maria Guzenina samasta puolueesta.
Kokoomuksen Jari Koskinen ja Petteri Orpo toimivat maa- ja metsätalousministereinä pääministerien Jyrki Katainen (kok.) ja Alexander Stubb (kok.) hallituksissa.
JUHANI VIITALA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
