DNA:n 3g-verkko suljetaan vuosina 2023–2024
Vanhan tekniikan väistyessä taajuuksia vapautuu 4g- ja 5g-yhteyksien käyttöön.
3g-verkon käyttö on vähentynyt merkittävästi viime vuonna. Verkossa siirrettiin enää alle prosentti DNA:n asiakkaiden käyttämästä mobiilidatasta edellisen vuoden aikana kerrotaan yhtiön tiedotteessa. Kuva: Jaana KankaanpääTietoliikenneyhtiö DNA sulkee 3g-verkkonsa kokonaan lokakuun 2023 ja tammikuun 2024 välillä, yhtiö kertoo tiedotteessa. DNA kertoo, että Hyvinkäällä 3g-verkko suljettiin onnistuneesti jo toukokuussa.
Lokakuussa 3g-verkko suljetaan Kanta-Hämeessä ja Päijät-Hämeessä, marraskuussa Uudellamaalla ja Varsinais-Suomessa.
Tammikuussa 3g lakkaa toimimasta Satakunnassa, Pirkanmaalla, Keski-Suomessa, Pohjanmaalla, Etelä-Pohjanmaalla ja Keski-Pohjanmaalla.
Yhtiön mukaan 3g-verkon käyttö on vähentynyt merkittävästi viime vuosina. Viime vuoden lopulla 3g-verkossa siirrettiin enää alle prosentti DNA:n asiakkaiden käyttämästä mobiilidatasta.
DNA kertoo, että vanhan tekniikan väistyessä taajuuksia vapautuu 4g- ja 5g-yhteyksien käyttöön sekä muille uusille tekniikoille.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat





