Korvapuustipäivää vietetään lauantaina
Huomenna lauantaina 4. lokakuuta vietetään kansallista korvapuustipäivää. Päivä on tullut Ruotsista, jossa on vuodesta 1999 alkaen vietetty Kanelbullens dag -päivää.
Ruotsalaiset ovat tapahtuman 15-vuotispäivän kunniaksi arvioineet, että siellä ostetaan korvapuustipäivänä peräti 7 miljoonaa puustia. Ruotsalaisista 57 prosenttia syö päivän kunniaksi yhden tai useamman korvapuustin.
Ostettujen korvapuustien lisäksi ruotsalaiset myös leipovat puusteja itse. Omien leipomusten määrää on vaikea arvioida, mutta päivän aikoinaan lanseerannut Hembakninsrådet – kotileivontaneuvosto kertoo kotisivuillaan, että niitä voi olla saman verran kuin ostettuja puusteja eli noin 7 miljoonaa.
Perinteiset kanelilla, sokerilla ja voilla täytetyt korvapuustit ovat myös Suomessa suosittuja.
Täytevalikoima on meilläkin laajentunut. Oikeastaan vain mielikuvitus on rajana, kun korvapuustipäivänä leivotaan.
MT
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
