Suojalasit ovat pakollisetilotulitteita käytettäessä
Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukes muistuttaa uudenvuoden juhlijoita käyttämään ilotulitteita varovasti, noudattamaan käyttöohjeita ja huolehtimaan turvaetäisyyksistä.
Ilotulite on räjähde, jonka käyttöön liittyy aina riskejä, eikä niitä saa antaa alaikäisille, Tukes muistuttaa.
Suojalasit ovat pakolliset ilotulitteita ammuttaessa ja ne ovat suositeltavat myös katsojille.
”Lasit suojaavat tehokkaasti ilotulitteiden kipinöiden ja roiskeiden aiheuttamilta silmävammoilta. Laseja voi ostaa samasta myyntipisteestä kuin ilotulitteitakin”, sanoo yli-insinööri Harri Roudasmaa Tukesista.
Suojalasit tulivat pakollisiksi joulukuussa 2009. Tuolloin ilotulitteet aiheuttivat vuodenvaihteessa vielä 47 sairaaloissa hoidettua silmävammaa, mutta sen jälkeen vammat ovat vähentyneet selvästi.
Viime vuodenvaihteessa ilotulitteet aiheuttivat 19 silmävammaa, sitä edeltävänä vuonna 27. Vuosina 2001–2008 vammoja on sattunut vuosittain 19–44.
Ilotulitemyynti alkoi torstaina ja jatkuu 31.12. asti. Raketteja ja muita ilotulitteita saa uudenvuodenyönä ampua kello 18–02 välisenä aikana.
Ilotulitteiden myyminen ja luovuttaminen alaikäisille on kielletty. Myynnissä valvotaan ikärajojen noudattamista. Vanhempien vastuulla on huolehtia siitä, että ilotulitteita ei joudu alaikäisten käsiin.
”Myyntipaikoilla on noudatettava ilotulitteiden varastointia koskevia turvamääräyksiä, joihin tuli tiukennuksia tämän vuoden lokakuussa. Lisäksi paikalla on aina oltava Tukesin turvallisuustutkinnon suorittanut vastuuhenkilö, joka vastaa tuotteiden myynnistä ja asianmukaisesta säilytyksestä”, kertoo turvallisuusinsinööri Mikko Ojala Tukesista.
Markkinoilla on parhaillaan useita satoja myyntiin hyväksyttyjä tuotteita.
Suomessa saa myydä vain Tukesin hyväksymiä tai CE-merkittyjä ilotulitteita. Näistä jälkimmäisiä, EU:n määräysten mukaisia ilotulitteita on markkinoilla jo jonkin verran, ja ne korvaavat vähitellen kansallisesti Suomen markkinoille hyväksytyt tulitteet.
Vaikka tuotteet ovat läpäisseet ennakkotestit, niitä pitää siitä huolimatta muistaa käsitellä varoen.
Ilotulitteiden käyttöä valvovat poliisit ja myyntiä pelastusviranomaiset.
Tukesin ilotuliteturvallisuuskampanja näkyy tänä vuonna myös sosiaalisessa mediassa. Kampanjan keulahahmona on Markku, joka on valmistautunut joulukuun aikana varovaisella ja ihmetystä aiheuttavalla tavalla johonkin odottamattomaan.
Tukes haluaa kampanjalla tavoittaa erityisesti 15–24-vuotiaita ja kertoa heille ilotulitteisiin liittyvistä riskeistä ja suojalasien tärkeydestä.
MT
www.facebook.com/hyvamarkku
www.ilotulitus.info
www.tukes.fi
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
