Orpo käännytyslain hyväksymisestä: ”Jälleen kerran näytimme, että turvallisuus yhdistää suomalaisia”
Eduskunta hyväksyi poikkeuslain säätämisen perjantaina kiireellisenä äänin 167–31. Tyhjiä ääniä ei annettu, ja poissa oli yksi edustaja.
Pääministeri Petteri Orpo (oik.) sanoo eduskunnan näyttäneen jälleen, että turvallisuuskysymykset yhdistävät suomalaisia ja niissä pystytään yhdessä löytämään ratkaisuja. Orp piti pian äänestyksen jälkeen tiedotustilaisuuden sisäministeri Mari Rantasen (vas.) kanssa. LEHTIKUVA. Kuva: Mikko StigPääministeri Petteri Orpo (kok.) kiittää eduskuntaa poikkeuslain hyväksymisestä kiireellisenä. Hän sanoi eduskunnan näyttäneen jälleen, että turvallisuuskysymykset yhdistävät suomalaisia ja että niissä pystytään yhdessä löytämään ratkaisuja.
Eduskunta hyväksyi poikkeuslain säätämisen kiireellisenä äänin 167–31. Yksi kansanedustaja, Annika Saarikko (kesk.) oli äänestyksestä pois, kuten oli aiemmin ilmoittanut.
Orpo myös painotti, että Suomi on äänestyksen jälkeenkin yksi maailman vahvimpia oikeusvaltioita eikä kenenkään tarvitse olla siitä huolissaan. Hän kuvaili rajalain olevan varautumista varten ja toivoi, ettei sitä tarvitsisi koskaan käyttää.
”Pidämme huolta siitä, että Suomi on oikeusvaltio, mutta oikeusvaltiolla on oikeus ja velvollisuus puolustaa itseään ja omaa turvallisuuttaan, kansalaisten turvallisuutta”, Orpo sanoi.
Orpo myös lupasi hallituksen tekevän kaikkensa, jotta eurooppalaisia ratkaisuja löydetään välineellistettyyn maahantuloon vastaamiseksi.
Myös sisäministeri Mari Rantanen (ps.) katsoo Suomen jälleen kerran osoittaneen, että kansallisen turvallisuuden eteen pystytään tekemään yhtenäisiä ratkaisuja yli hallitus- ja oppositiorajojen.
Lain yksi tarkoitus on ollut, että se mahdollistaisi raja-asemien avaamista Suomen ja Venäjän välisellä rajalla. Rantasen mukaan rajanylityspaikkoja voidaan avata, kun turvallisuusviranomaiset arvioivat, että se on mahdollista.
Rantanen myös huomautti, että vaikka laki nyt tulee voimaan, sen aktivointiin on korkea kynnys.
”Emme voi etukäteen sanoa, milloin tätä ruvetaan soveltamaan. Se riippuu tilanteesta. Todella toivomme, että tätä ei tarvitsisi koskaan soveltaa, vaan että tämä toimisi ennaltaehkäisevänä lainsäädäntönä”, Rantanen sanoi.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat






