Marokon maanjäristyksessä kuollut yli 2 000 ihmistä – toistatuhatta loukkaantunutta kriittisessä tilassa
Marokossa maanjäristykset ovat tavanomaisia, mutta kyseessä on marokkolaismedioiden mukaan voimakkain järistys vuosiin.
Pelastustyöt jatkuvat edelleen. Pelastajat ovat muun muassa pyrkineet saavuttamaan syrjäisiä vuoristokyliä, joissa uhrien pelätään olevan edelleen loukussa. LEHTIKUVA/AFP.Marokon tuhoisassa maanjäristyksessä kuolleiden lukumäärä on noussut yli kahteentuhanteen, kertoo maan sisäministeriö. Yhteensä kuolonuhreja on tähän mennessä tiedossa 2 012.
Lisäksi päälle 2 000 ihmisen kerrotaan loukkaantuneen. Näistä noin 1 400 on kriittisessä tilassa.
Marokkoon iski myöhään perjantaina maanjäristys, joka oli Yhdysvaltain geologian tutkimuskeskuksen (USGS) mukaan voimakkuudeltaan 6,8. Järistyksen keskus sijaitsi runsaat 70 kilometriä lounaaseen turistien suosimasta Marrakechin kaupungista.
Marrakechin historiallinen keskusta kuuluu YK:n kulttuurijärjestö Unescon maailmanperintökohteisiin. Alustavien tietojen mukaan keskusta on kärsinyt vahinkoja, mutta tuhojen laajuus ei ole vielä tiedossa.
Sosiaalisessa mediassa julkaistujen kuvien perusteella kuuluisalla keskusta-aukiolla sijaitsevan moskeijan minareetti olisi ainakin vaurioitunut pahoin.
Ihmisiä pelätään olevan loukussa
Pelastustyöt ja eloonjääneiden etsinnät jatkuvat edelleen. Pelastajat ovat muun muassa pyrkineet saavuttamaan syrjäisiä vuoristokyliä, joissa uhrien pelätään olevan edelleen loukussa.
Marokossa maanjäristykset ovat tavanomaisia, mutta kyseessä on marokkolaismedioiden mukaan voimakkain järistys vuosiin. Eräs asiantuntija on jopa arvioinut sen olleen alueen mittavin yli 120 vuoteen.
Lähellä järistyksen keskusta sijaitsevassa Tafeghaghten vuoristokylässä ei käytännössä jäänyt yksikään rakennus pystyyn. Alueella asuvat berberit käyttävät rakentamisessa perinteisesti savitiiliä, ja rakennusmateriaali ei tarjonnut juuri vastusta perjantaiselle järistykselle.
Marokko julisti lauantaina maahan kolmipäiväisen suruajan kuningas Muhammad VI:n johtaman hätäkokouksen jälkeen.
Jälkijäristykset mahdollisia
Suomen Marokon-suurlähetystön mukaan maassa on noin 200 suomalaista. Lauantaisten tietojen mukaan ulkoministeriön tuohon mennessä tavoittamat suomalaiset olivat olleet kunnossa.
Ministeriössä suositellaan, että maanjäristysalueella olevat suomalaiset tekevät matkustusilmoituksen, jotta heihin voi tarvittaessa olla yhteydessä. Ulkoministeriö neuvoo Marokossa olevia suomalaisia seuraamaan paikallisviranomaisten ohjeita.
Ranskalaisen asiantuntijan Philippe Vernantin mukaan perjantainen järistys ei iskenyt seismologisesti aktiivisimmalle alueelle. Hän kuitenkin varoittaa, että jälkijäristyksiä voi olla odotettavissa, ja ne voivat johtaa aiemman järistyksen jo ennestään heikentämien rakennusten sortumiseen.
Punainen Risti on varoittanut, että vahinkojen korjaaminen voi viedä vuosia.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
