Merikosken kalatiehenlisää vettä nousulohille
Oulun kaupungissa virtaavaan Merikosken kalatiehen johdetaan lisää vettä, jotta lohet saataisiin nousemaan padon ohi ylävirtaan kutemaan.
Kokeilun taustalla on Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen (Rktl) vuosina 2009–11 tekemät seurantatutkimukset. Ne paljastivat, että valtaosa etenkin kookkaista lohista ei lähde kalatiehen.
Osa lähtijöistäkin empii pitkään padon alapuolella.
Merikosken kalatien rakenteet on suunniteltu ja toteutettu niin, että alaosaan voidaan tarvittaessa johtaa lisää houkutusvettä. Virtaama voidaan jopa kaksinkertaistaa.
Merikosken kalatiessä on kolme osaa. Alimmainen on voimalaitoksen vieressä vanhassa nippu-uittokanavassa. Keskimmäinen on vanhassa jokiuomassa ja ylimmäinen Hupisaaren puiston kohdalla.
Vuonna 2003 valmistuneen kalatien kokonaispituus on noin 750 metriä.
Virtaaman lisäyskokeilu on tarkoitus toteuttaa muutamien päivien jaksoissa lohien vaellusaikaan elo–syyskuussa.
Kalatiet ovat vaellusesteiden eli voimalaitos- ja säännöstelypatojen ohi johtavia vesireittejä. Suomessa niitä on ryhdytty rakentamaan monesti vasta pitkän ajan kuluttua padon rakentamisesta.
Kalateitä käyttävät lohien ja taimenten lisäksi ahvenet, hauet, kuhat ja monet särkikalat. Nousukaloja Rktl seuraa laskurilaitteiden ja videokameroiden avulla sekä koekalastuksilla..
REIJO VESTERINEN
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
