Viljelijätuet pienenevätkeskimäärin yhden prosentin
Viljelijöiden EU-tuet vähenevät ensi vuonna 15 ja kansallinen tuki 12 miljoonaa euroa.
Ympäristötukea tulee lisää 5 miljoonaa. Luonnonhaittakorvauksen määräraha pysyy ennallaan.
Yhteensä valtiovarainministeriön esitys vähentää viljelijätukia 22 miljoonaa euroa. Se merkitsee vähän yli prosentin vähennystä keskimääräiseen viljelijätukeen.
Maa- ja metsätalousministeriön mukaan muutokset johtuvat jo aiemmin tehdyistä päätöksistä.
Maa- ja metsätalousministeriön pääluokan ensi vuoden loppusumma on 2 658 miljoonaa. Menot pienenevät 66 miljoonaa euroa eli 2,4 prosenttia, kun vertailukohtana on tämän vuoden varsinainen talousarvio. Tuoreimpien lisäsäästöjen osuus oli 8 miljoonaa.
Maatalouden menot pienenevät runsaat 3 prosenttia, 60 miljoonaa euroa.
Viljelijätukien lisäksi pienenevät korkotuki, osin budjetointitavan muutoksen takia, ja luopumistuki.
Lisäksi 13 miljoonaa euroa vähennystä tulee sen vuoksi, että sato- ja tulvavahinkoja ei ole tiedossa samalla tavalla kuin oli tämän vuoden budjettia laadittaessa.
Maaseudun kehittämiseen esitetään 196:tta miljoonaa euroa. Määrärahat kasvavat 25 miljoonaa euroa. Pääosin se johtuu Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman maksatusten lisääntymisestä.
Maa- ja metsätalousministeriön mukaan voimavaroja suunnataan erityisesti harvaan asutulle ja ydinmaaseudulle. Maaseutua pyritään kehittämään kilpailukykyisenä asuinympäristönä, yritysten sijoituspaikkana ja asukkaiden työllistäjänä.
Metsätaloudessa pienpuun energiatuen summa nousee ensi vuonna 2 miljoonalla eurolla 20 miljoonaan.
Pienpuun lisäraha on käytännössä pois muusta metsätaloudesta. Kestävän puuntuotannon ja metsäluonnon hoidon edistämisvarat vähenevät.
Viehekalastusmaksu nousee 31 euroon ja kalastuksenhoitomaksu 24 euroon kalenterivuodelta. Korotusta on kummassakin kaksi euroa. Sitä perustellaan indeksikorotuksena eli yleisen hintojen nousun seuraamisena.
Seitsemän vuorokauden maksut pysyvät ennallaan eli 7 eurossa.
Riistanhoitomaksu säilyy 33 eurossa.
Budjettiesitys asettaa maa- ja metsätaloudessa tavoitteeksi kannattavuuden parantamisen.
Maataloudessa muita tavoitteita ovat kotieläintuotannon kehittyminen kysyntää vastaavasti, rukiin ja valkuaiskasvien viljelyn sekä luomutuotannon lisääntyminen, ympäristökuormituksen vähentäminen sekä pienten elintarvikeyritysten lisääntyminen.
HEIKKI VUORELA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
