Patria kaksinkertaistaa panssaroitujen ajoneuvojen tuotannon Hämeenlinnassa
Investoinnin arvo on 40 miljoonaa euroa.
Valmistelut rakennustöiden aloitukseen Hämeenlinnassa ovat Patrian mukaan jo käynnistyneet. Arkistokuva. LEHTIKUVA / Mikko Stig.Puolustus- ja teknologiayhtiö Patria kertoo investoivansa 40 miljoonaa euroa panssaroitujen ajoneuvojen tuotannon kasvattamiseen Hämeenlinnassa.
Investoinnin myötä ajoneuvojen tuotantomäärä on Hämeenlinnassa kaksinkertaistumassa.
Hankkeeseen sisältyy uusi tuotantolaitos, pintakäsittelytila sekä olemassa olevien tilojen kehittäminen.
Valmistelut rakennustöiden aloitukseen ovat Patrian mukaan jo käynnistyneet, ja uusien tuotantotilojen odotetaan olevan käytössä vuoden 2027 aikana.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
