Eteläosissa sakea lumisade vaikeuttaa menoliikennettä – saapuvat lennot edelleen jäljessä aikataulusta
Eiliset myöhästymiset heijastuvat saapuviin lentoihin vielä tänään. Menoliikenteen arvioidaan olevan vilkkaimmillaan kello 14–17.Lumisade vaikeuttaa myös tänään joulun menoliikennettä maan eteläosissa. Ilmatieteen laitos varoittaa huonosta ajokelistä Varsinais-Suomessa, Uudellamaalla, Kymenlaaksossa, Etelä-Karjalassa ja Etelä-Savossa.
Onnettomuusriski on kohonnut jäätävän tihkusateen, lumisateen ja pöllyävän lumen vuoksi.
Liikenneviraston Tampereen tieliikennekeskuksesta kerrottiin puoli yhdentoista aikaan, että pääväylille ei ole toistaiseksi muodostunut ruuhkia eikä vakavia turmia ole tullut tietoon. Menoliikenteen arvioidaan olevan vilkkaimmillaan kello 14–17.
Huono ajokeli kiusasi myös perjantaina joulun viettoon lähtijöitä, mutta liikenne sujui melko rauhallisesti eikä viranomaisten tietoon tullut vakavia liikenneturmia.
Jäinen sää on haitannut myös lentoliikennettä, ja Helsinki-Vantaan lentoasemalla useat lennot ovat olleet myöhässä. Finavian verkkopalvelun mukaan aamulla saapuvissa lennoissa on vielä joitakin viivästyksiä ja peruutuksia.
"Eiliset myöhästymiset vaikuttavat vielä rotaatioon, eli kun koneet ovat päässeet lähtemään myöhässä niin nyt ne saapuvat myöhässä, kerrottiin Finavian viestinnästä aamulla.
Finavian mukaan sään ei enää odoteta tänään haittaavan lentoliikennettä, mutta joitakin viivästyksiä on odotettavissa vielä iltapäivällä ennen kuin aikataulut palautuvat normaaliksi.
"Kun iltapäivällä saapuvat ne Aasian koneet, jotka ovat päässeet lähtemään myöhässä, niin siellä on vielä odotettavissa myöhästymisiä."
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

