Paluuliikenne alkaa jo sunnuntaina - pääsiäinen jatkuu lämpimänä
Lämpötila on koko maassa pääsiäispäivinä selvästi plussalla, vaikka pilvistä onkin, ennustaa Ilmatieteen laitos. Sankkaa sumua on Ylen mukaan esiintynyt eri puolilla rannikoilla.
Lähestyvän kevään ensi merkki, pajunkissat, ovat alkaneet kukkia säiden lämmetessä. LEHTIKUVA / TEEMU SALONENSää on ennustetusti lämmennyt pääsiäisen edetessä. Vain Lapissa painutaan toisen pääsiäispäivän vastaisena yönä pakkaselle, muualla nollan tuntumaan, kertoo Ilmatieteen laitoksen (IL) ennuste sunnuntaina puoliltapäivin.
IL:n ennusteen mukaan pääsiäisliikenne jatkuu pääosin poutakeleissä.
Liikennevirasto ennakoi STT:lle monien palaavan kotiin pääsiäisen vietosta jo tänään ensimmäisenä pääsiäispäivänä. Vilkkainta paluuliikennettä odotetaan perinteiseen tapaan huomenna puolenpäivän jälkeen. Virasto muistuttaa, että teillä ovat edelleen voimassa talvinopeusrajoitukset.
Ylen meteorologi: Sumu voi yllättää säätieteilijänkin
Varsinkin Suomenlahden ja Perämeren rannikoita peitti lauantaina sakea sumu.
Sumu on sellainen sääilmiö, että se yllättää meteorologin kevät kuin kevät, totesi Ylen uutisessa lauantaina meteorologi Anne Borgström.
"Vähintään muutaman kerran keväässä ollaan ennustamassa, että sumu hälvenee, eikä se sitten lähdekään. [Hälveneminen] voi olla vain tuulenvireestä kiinni."
Ajokelin voi tarkistaa Liikenneviraston Liikennetilanne-palvelusta.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
