Joulu on yhdessäoloa ja herkuttelua
Yli puolet suomalaisista saisi mieluummin itse tehtyjä kuin ostettuja joululahjoja. Toive jäänee monelta toteutumatta, sillä lahjojen tekeminen itse ei kuulu joulun tärkeimpiin asioihin.Joulussa on tärkeää yhdessäolo perheen kanssa ja jouluruualla herkuttelu, selviää Suomalaisen työn liiton joulututkimuksesta. Vain 11 prosenttia vastaajista piti lahjojen tekemistä itse tärkeänä.
Naisten vastauksissa korostuvat yhdessäolo, kynttilöiden polttaminen ja lahjojen antaminen. Miehille tärkeää on kinkun syöminen.
Lahjatoiveet eivät ole muuttuneet viime vuosista. Eniten halutaan antaa ja saada kirjoja ja lehtiä, syötäviä lahjoja ja hemmottelulahjakortteja.
Enemmän rahaa lahjoihin
Suomalainen kuluttaa joululahjoihin tänä vuonna sata euroa enemmän kuin viime vuonna. Tänä vuonna summa on noin 400 euroa.
46 prosenttia suomalaisista arvioi ostavansa puolet jouluhankinnoistaan kotimaisina tuotteina.
”Jos jokainen suomalainen käyttää kuukaudessa kymmenen euroa suomalaisiin tuotteisiin ja palveluihin, se tuo vuositasolla 10 000 työpaikkaa”, Suomalaisen työn liiton toimitusjohtaja Tero Lausala muistuttaa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

