Keskusta haluaa Itä-Suomesta erityistalousalueen kymmeneksi vuodeksi
Keskustan Annika Saarikko perää hallitusta päättämään kehysriihessä rahapaketista, jossa vastataan turvallisuustilanteen itäiselle Suomelle tuomiin isoihin talousongelmiin.
”Erityistalousalueet ovat länsimainen ratkaisumalli, joka sopii Suomeenkin”, keskustan Annika Saarikko sanoo. Kuva: Jarkko Sirkiä”Itäisestä Suomesta on tehtävä kriisialueen sijaan erityistalousalue, jonka kehitystä vauhditetaan järeällä ratkaisupaketilla”, keskustan puheenjohtaja Annika Saarikko vaatii.
Hän perää hallitusta päättämään kehysriihessä rahapaketista, jossa vastataan turvallisuustilanteen itäiselle Suomelle tuomiin isoihin talousongelmiin.
”Kymmenvuotinen erityistoimien paketti voisi sisältää kokeiluja, vapauksia sääntelyyn, veroporkkanoita sekä panostuksia väyliin, tietoliikenteeseen ja koulutukseen”, Saarikko luettelee tiedotteessa.
Hänen mukaansa esimerkiksi turismia, tuulivoimarakentamista ja kauppaa on merkittävästi rajoitettu ulko- ja turvallisuuspoliittista syistä.
Yksi osa pakettia voisi olla Saarikon mukaan EK:n ehdottama määräaikainen vapautus investoivalle yritykselle yhteisöverosta, mutta ei vain ulkomaisten vaan myös kotimaisten yritysten investoinneille.
Lisäksi itäisen Suomen erityistalousalueille voitaisiin tarjota opintolainojen hyvitystä, muuttoavustusta, kevennettyä sähköverotusta, huojennettuja sosiaaliturvamaksuja, investointien vapaata poisto-oikeutta, ohituskaistaa luvituksille, työvoiman saatavuusharkkinasta luopumista, tutkimus- ja koulutuspaikkojen lisäämistä sekä tie- ja rautatierahaa Turun tunnin junan sijaan.
Saarikko muistuttaa, että alueiden erityiskohtelua on myös suurimpien kaupunkiseutujen MAL-sopimukset ja isojen yliopistopaikkakuntien tutkimus- ja kehitystuet.
”Erityistalousalueet ovat länsimainen ratkaisumalli, joka sopii Suomeenkin. Pelkkä yritysten yleisten toimintaedellytysten vahvistaminen koko maassa ei riitä, kun alueet ovat niin erilaisessa asemassa lähtökohdistaan ja itäinen Suomi tarvitsee erityistä lisäpanostusta päästäkseen kiinni kasvuun.”
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat





