Saksanpaimenkoira tappoi pikkukoiran Janakkalassa – puri myös koiran omistajaa
Surullinen välikohtaus sattui eilen torstaina noin puoli viiden aikaan iltapäivällä.Hämeen poliisilaitos kertoo, että saksanpaimenkoira tappoi pikkukoiran Janakkalassa, Kanta-Hämeessä eilen torstaina noin puoli viiden aikaan iltapäivällä.
Surullinen välikohtaus sattui Janakkalassa, Uhrikivenpolulla. Poliisi kertoo, että hyökkäyksen seurauksena myös koiran omistaja sai puruvammoja.
Noin 40-vuotiaan naisen ulkoiluttama saksanpaimenkoira oli hyökännyt hieman alle 60-vuotiaan naisen ulkoiluttaman kleinspitzin kimppuun, retuuttanut tätä. Retuuttamisen seurauksena kleinspitz oli kuollut.
Kleinpitz on pieni koira, sillä Kennelliiton mukaan sen säkäkorkeus on 26 senttiä.
Hyökkäyksen aikana pienen kleinspitzin omistaja oli poliisin mukaan kaatunut maahan. Hän oli myös yrittänyt suojella koiraansa. Tässä yhteydessä saksanpaimenkoira oli purrut käsiin kleinspitzin omistajaa. Omistaja sai puremista sairaalahoitoa vaativia vammoja.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
