
Houkuttaako munalupaus tonttikaupoille Laitilaan? Kunta ostaa talonrakentajan perheelle munat koko vuodeksi
Laitilan kaupunki lupaa Laessaaren asuinalueelta vuoden 2024 alkuun mennessä tontin ostaneille perheille kaupanpäällisiksi vuoden munat lähellä sijaitsevalta tilalta.Kotipesä Laitilaan ja vuoden munat kaupan päälle, kuuluu myyntilause kananmunantuotannostaan tunnetun varsinaissuomalaisen kaupungin tonttikampanjassa.
Myynnissä on 24 tonttia uudella Laessaaren asuinalueella, joka rajautuu muun muassa peltoihin ja jokeen. Onko syyskuussa käynnistetty markkinointikampanja jo tuottanut toivottua tulosta?
”Se on herättänyt paljon mielenkiintoa ja jonkin verran kyselyjä, mutta ei vielä maaliin asti”, kertoo Laitilan kaupunginjohtaja Lauri Kattelus.
”Alue on kiinnostava muutenkin.”
Vaikka tonttikauppa ei ole vielä Laessaaressa käynyt, kaupunki on onnistunut kasvattamaan asukaslukuaan noin sadalla asukkaalla kuluvana vuonna.
Ennakkoon ei ole Katteluksen mukaan tarkemmin arvioitu, paljonko munia saattaisi vuodessa kulua, mutta kaupunginjohtaja vakuuttaa, että ne eivät lopu kesken.
”Paikallinen tuottaja on luvannut, että munia kyllä riittää.”
Kananmunat ovat Laitilalle tärkeä asia paitsi taloudellisesti, myös osana identiteettiä. Laitilassa tuotetaan suuri osa Suomen kananmunista.
Kaupunki kuvailee itseään ”mainioksi pesäpaikaksi” ja siellä järjestettiin perinteiset munamarkkinat tänä vuonna jo 51. kerran.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat






