Ympäristölupien käsittelyyn vauhtiaennakkoneuvottelulla ja mallilomakkeella
Arviointiryhmän puheenjohtajan ministeri Lauri Tarastin mukaan ennakkoneuvottelumenettelystä on myönteisiä kokemuksia esimerkiksi Äänekosken biotuotetehtaan luvittamisessa. Sami Karppinen Kuva: Viestilehtien arkistoMinisteri Lauri Tarasti luovutti tiistaina johtamansa työryhmän arvion toteuttamisvaihtoehdoista ympäristömenettelyjen sujuvoittamisesta ja tehostamisesta ympäristöministeri Sanni Grahn-Laasoselle (kok.).
Marraskuussa aloittaneen ryhmän lähtökohtana oli se, että investointi- ja elinkeinohankkeet etenisivät nykyistä sujuvammin ja nopeammin ympäristönsuojelun tavoitteista tinkimättä.
Toimenpide-ehdotuksiin kuuluu muun muassa selvitys erillisten ympäristöllisten lupamenettelyjen yhdistämisestä niin sanotuksi yhden luukun periaatteeksi.
Osa ympäristöluvista saadaan selvitettyä yhden luukun periaatteella esimerkiksi Hollannissa.
Ehdotuksissa esitetään myös ennakkoneuvottelun sääntöjen lisäämistä isojen hankkeiden vaatimaa ympäristövaikutusten arviointimenettelyä (YVA) koskevaan lakiin.
Ehdotuksen mukaan luvanhakija ja viranomaiset keskustelisivat yhdessä ennen lupahakemuksen jättämistä hankkeeseen liittyvistä prosesseista, mikä nopeuttaisi niiden etenemistä.
Ennakkoneuvottelusta on Tarastin mukaan myönteisiä kokemuksia muun muassa Äänekosken biotuotetehtaan luvituksessa.
Arviointiryhmän listalla esitetään lupaviranomaisen ja toiminnanharjoittajan vuorovaikutuksen lisäämistä myös YVA-menettelyn ulkopuolisiin lupiin.
Ympäristönsuojelulakiin voitaisiin lisätä säännös, jonka mukaan hakija voi pyytää lupaviranomaiselta sähköistä neuvontaa, kuten mallilomaketta.
Tämä vähentäisi työryhmän arvion mukaan merkittävästi lupaa koskevien täydennyspyyntöjen määrää, mikä lyhentäisi hakemuksen käsittelyaikaa.
Myös uusiutuvan energian pientuotannon lupakäytäntöjä esitetään kevennettäväksi ja yhtenäistettäväksi.
”Ympäristölupiin on syntynyt monenlaisia menettelyjä, joista on seurannut käsittelyjen monimutkaistuminen ja käsittelyaikojen pidentyminen”, Tarasti sanoo.
Hallinnon henkilökunta vähenee, mikä tarkoittaa työtaakan lisääntymistä. Tästä seuraa Tarastin mukaan se, että menettelyjä on pakko yksinkertaistaa.
Nyt esitetyillä toimenpiteillä voitaisiin lupamenettelyitä keventää niin, ettei ympäristönsuojelun taso heikkenisi.
”EU asettaa meille direktiivien muodossa tietyt reunaehdot, joiden sisällä meidän on toimittava”, Tarasti sanoo.
Ympäristöministeri Sanni Grahn-Laasonen kiittää arviointiryhmää hyvästä työstä ja toteutuskelpoisista ehdotuksista.
Kaikki ehdotukset käydään läpi ja osa niistä, kuten viranomaisten ja luvanhakijoiden yhteistyön lisääminen on ministerin mukaan toteutettavissa nopealla aikataululla.
”Ehdotuksia toteuttamalla byrokratiaa saataisiin kevennettyä, mikä toisi liikettä ja työtä Suomeen”, Grahn-Laasonen sanoo.
Ympäristölainsäädäntö on ministerin mukaan ollut vanhanaikaista.
”Uudet ja ympäristöystävälliset hankkeet ovat tarpeettomasti törmänneet siihen.”
Arviointiryhmän ehdotukset esitellään eduskunnassa kaikille ryhmille.
Grahn-Laasonen toivoo, että uudistustyö jatkuu myös seuraavan hallituksen aikana.
Ympäristölupahakemusten määrää on onnistuttu kuluvalla hallituskaudella toteutetuilla uudistuksilla vähentämään 20 prosenttia.
JUKKA LEHTINEN
Ehdotuksia
toteuttamalla
byrokratiaa saataisiin kevennettyä, mikä toisi liikettä ja työtä Suomeen.«
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
