Ervi suunnitteli voimalaitoskylät
OULU (MT)
Arkkitehti Aarne Ervin (1910–1977) kädenjälki säilyy Oulujoen voimaloissa. Kuusi voimalaa seisoo paikoillaan varmasti vielä toiset viisikymmentä vuotta ja luultavasti monin verroin kauemminkin.
Sen sijaan voimaloiden ympärille rakennetut kyläyhteisöt ovat kokeneet kovia.
Fortum on myynyt kylät ja rakennukset. Osa niistä on säilynyt, osa ei. Esimerkiksi Jylhämän kylä on pahasti rappiolla.
Aikoinaan Vaalan kunta tarjoutui ostamaan kylän, mutta voimayhtiö myi sen pelkästään taloudellisen perustein, arkkitehti Helena Hirviniemi pahoittelee.
Hirviniemi on perehtynyt erityisesti Ervin työhön Emäjoen ja Oulujoen varrella. Pyhäkoski, Jylhämä, Nuojua, Pälli, Montta ja Utanen ja niihin liittyvien asuinyhdyskuntien suunnittelu työllisti Ervin toimistoa liki kaksikymmentä vuotta. Niiden rakentaminen ajoittui vuosille 1941–1961 ja oli aikoinaan Suomen suurin työmaa.
Joen suulla oleva Merikosken voimala on arkkitehti Bertel Strömmerin suunnittelema.
Joen valjastaminen ja voimalaitosten tulo mullistivat jokivarren elämän. Se on edelleen kipeä asia monille ihmisille, Hirviniemi sanoo.
Ervi oli yksi Suomen sodanjälkeisen modernin arkkitehtuurin kärkitekijöistä Alvar Aallon ja Viljo Revellin rinnalla.
Hänen tunnetuimpia töitään ovat Töölön kirjasto ja Tapiolan uimahalli sekä Espoon Tapiolan alue laajemminkin. Ervi johti ryhmää, joka suunnitteli maineikkaan asuinalueen Otto-Iivari Meurmanin alkuperäisen asemakaavan pohjalle.
Heikintorin tavaratalo, keskustorni, uimahalli ja keskustan asemakaava altaineen ja suihkulähteineen ovat Ervin suunnittelemia. Alueelle rakentui moderni puutarhakaupunki, joka nosti suomalaisen kaupunkisuunnittelun maailmanmaineeseen.
Ervi oli lisäksi Helsingin kaupunkisuunnitteluviraston päällikkönä. Ouluun hän jätti jälkensä suunnittelemalla kaavoja niin Oulun keskustaan kuin Taka-Tuiraan yhdessä Meurmanin kanssa.
Monille opiskelijapolville ovat tuttuja myös Helsingin yliopiston Porthania-rakennus ja monet Turun yliopiston rakennukset.
Kaikki Ervin kynästä lähtenyt ei nyt arvostellen näytä kauniilta ja harmoniselta. Esimerkiksi Helsingin Maalaistentalon lähellä oleva Voimatalo on Ervin suunnittelema.
Oulun keskustassa seistä töröttää Ervin Kansallis-Osake-Pankille suunnittelema, nykyisin Nordean konttorina toimiva talorumilus. Se syrjäytti paikalta kauniin puutalon.
Arkkitehtuurimuseon kokoama Aarne Ervi – tilaa ihmiselle -näyttely on esillä osin laajennettuna Pohjois-Pohjanmaan museossa Oulussa 23.3.–19.5.
JOUKO RÖNKKÖ
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
