Pohjois-Karjalassa sähkökatkoista kärsineille maksetaan korvauksia
Korvaukset hyvitetään automaattisesti tulevien laskujen yhteydessä, eikä niitä tarvitse erikseen hakea.
Yli 12 tunnin sähkökatkoista kärsineitä asiakkaita oli PKS Sähkönsiirron oman arvion mukaan runsaat 600. Kuva: Kari SalonenPohjois-Karjalassa ja Koillis-Savossa toimiva PKS Sähkönsiirto maksaa korvauksia Varpu-myrskyn seurauksena pitkistä sähkökatkoista kärsineille asiakkaille.
PKS Sähkönsiirto arvioi tiedotteessa yli 12 tuntia sähköttömyydestä kärsineiden asiakkaiden määräksi runsaat 600.
”Näitä vakiokorvauksia maksetaan, jos sähkökatko on kestänyt asiakkaalla yli 12 tuntia ja korvauksen määrä kasvaa sitä suuremmaksi mitä pidemmästä katkosta on kyse”, yhtiön kehitys- ja varautumispäällikkö Matti Pesonen kertoo tiedotteessa.
Pitkistä katkoista johtuvat vakiokorvaukset huomioidaan automaattisesti tulevissa sähkölaskuissa. Hyvitystä ei siis tarvitse erikseen hakea.
Perjantaina Pohjois-Karjalassa korjattiin vielä yksittäisiä pienjänniteverkon vikoja pääasiassa Lieksan suunnalla. Kaikki keskijänniteverkkoviat saatiin korjattua jo torstain aikana.
Lähipäivinä jatketaan pienjänniteverkkojen korjauksen lisäksi jälkikorjaustöitä, eli korvataan kiireessä tehtyjä väliaikaiskorjauksia paremmilla ratkaisuilla.
Yhtiön mukaan on mahdollista, että pienjänniteverkossa on vielä vikoja, joita ei ole havaittu. Siksi asiakkailta pyydetäänkin vikailmoituksia, jos esimerkiksi kesämökille saapuessa sähköt eivät toimikaan.
"Asiakkaat ovat lähettäneet meille runsaasti vikailmoituksia ja niistä on ollut suuri apu korjaustöiden suunnittelussa”, Pesonen kiittelee.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat






