Koronarajoitukset kiristyvät Pirkanmaalla – koko Suomessa on raportoitu 322 uutta koronavirustartuntaa
Uusista tartunnoista 165 raportoitiin Helsingissä, Espoossa ja Vantaalla.
Koronaepidemian alusta lähtien Suomessa on raportoitu yhteensä 24 629 tartuntaa. LEHTIKUVA / VESA MOILANENPirkanmaalle tulee ensi keskiviikkona voimaan tiukempia koronasuosituksia, kertoo Pirkanmaan alueellinen pandemiaohjausryhmä.
Julkisissa sisätiloissa ja kaikissa yleisötilaisuuksissa suositellaan rajaamaan yleisömäärä korkeintaan kymmeneen henkilöön. Julkiset ja yksityiset sisäliikuntatilat suositellaan suljettaviksi. Kirjastojen suositellaan tarjoavan rajattua palvelua.
Suositukset ovat voimassa joulukuun 21. päivään asti.
Pirkanmaa on lähellä siirtymistä koronan leviämisvaiheeseen. Pirkanmaalla on todettu edeltäneen seitsemän vuorokauden 199 uutta tartuntaa.
Suomessa on raportoitu 322 uutta koronavirustartuntaa, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL).
Viimeisten kahden viikon aikana on raportoitu 5 314 tartuntaa, mikä on 2 290 enemmän kuin edellisen kahden viikon aikana.
Uusista tartunnoista 165 raportoitiin Helsingissä, Espoossa ja Vantaalla.
Koronaepidemian alusta lähtien Suomessa on raportoitu yhteensä 24 629 tartuntaa.
Viruksen ilmaantuvuusluku on Uudellamaalla nyt noin 183, kun se on koko maassa noin 92. Ilmaantuvuusluku kuvaa tautitapauksien määrää sataatuhatta ihmistä kohti viimeisten kahden viikon aikana.
Perjantaihin mennessä Suomessa oli raportoitu 393 koronaviruksen aiheuttamaan tautiin liittyvää kuolemantapausta. Keskiviikosta kuolemien määrä oli lisääntynyt viidellä.
Sairaalahoidossa oli perjantaina koronaviruksen aiheuttaman taudin vuoksi 152 ihmistä, ja heistä 19 oli tehohoidossa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
