Maaseutuhankkeiden kohtalo epäselvä
MTK:ta lähellä olevien kehityshankkeiden rahoitus ja jatko ovat toistaiseksi epäselviä.
Ulkoministeriön tuki kansainväliselle tuottajien kehitysyhteistyöjärjestölle Agricordille on vuosina 2015–2017 noin miljoona euroa vuodessa.
Siitä puolet on jo maksettu, mutta loppu on auki, MTK:n kansainvälisten asioiden johtaja Juha Ruippo kertoo.
Hallituksen esitys on leikata kehitysjärjestöjen rahoitusta noin 40 prosentilla.
MTK on mukana Agricordissa suomalaisen kehitysjärjestön FFD:n kautta. FFD on MTK:n SLC:n, Pellervo-Seuran ja Pro Agrian kehitysjärjestö. Käytännössä FFD hallinnoi Agricordin suomalaisia hankkeita.
Suomen osuus FFD:n hankerahoituksesta on tällä hetkellä noin viidennes. Agricordin hankkeiden muu rahoitus tulee muun muassa EU:lta, Ranskalta, Hollannilta ja Belgialta.
FFD:n hankkeet ovat olleet Ruipon mukaan vuoden–kahden mittaisia projekteja. Niillä on tuettu paikallisia tuottajia ja heidän järjestöjään parantamaan viljelytekniikkaa, metsänhoitoa ja markkinaosaamista.
Hankkeet toteuttavat Farmers Fighting Poverty -ohjelmaa, jolla on Suomesta kolmivuotinen rahoitus.
Eija Mansikkamäki
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
