Monen tunteman Tupperwaren osake on ollut selittämättömässä nousukiidossa – tilanne muistuttaa vuonna 2021 Yhdysvaltojen pörssiä ravistellutta someilmiötä
Säilytysastioistaan tunnetun Tupperwaren lisäksi rajussa nousussa on ollut myös kuljetusyhtiö Yellow.
Viime aikojen vaikeuksia on pahentanut korkojen nousu ja raaka-aineiden kallistuminen, mikä on pakottanut Tupperwaren korottamaan hintojaan. LEHTIKUVA / AFP.Vaikeuksissa olevan Tupperwaren osake on ollut viime päivät kovassa nousukiidossa New Yorkin pörssissä. Konkurssin partaalla olevan yrityksen luvuissa ei ole tapahtunut nousua selittävää muutosta. Yhdysvaltojen aikaan tiistaina osake päätyi New Yorkin pörssissä 26 prosenttia plussalle.
Säilytysastioistaan tunnetun Tupperwaren lisäksi rajussa nousussa on ollut myös kuljetusyhtiö Yellow.
Muun muassa Reuters kertoo, että analyytikoiden mukaan Tupperwaren ja Yellow'n nousu muistuttaa niin sanottua meemiosakeilmiötä. Varmuutta ei kuitenkaan ole siitä, mistä nousu johtuu.
Niin sanottu meemiosakeilmiö ravisteli Yhdysvaltojen pörssiä vuoden 2021 alussa, kun piensijoittajat hypettivät tiettyjen yhtiöiden osakkeita ja saivat niiden osakkeiden arvon rakettimaiseen kurssinousuun.
Takana vaikutti tuolloin olleen sosiaalisen median Reddit-sivuston piensijoittajien Wallstreetbets-palstalla masinoima ostokampanja.
Ostokampanjalla piensijoittajat halusivat iskeä shorttaajiin, jotka pyrkivät hyötymään kurssien laskusta.
Tuolloin keskustelupalstalla hypetettiin pelikauppaketju Gamestopia, elokuvateatteriyhtiö AMC Entertainment Holdingsia ja kanadalaista BlackBerryä, joka oli takavuosina iso peluri kännykkämarkkinoilla. Näiden kaikkien yhtiöiden osakkeet pomppasivat nousuun.
Suomalaisyhtiöistä kohteeksi päätyi Nokia.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
