Orpon linjapuheessa vilisivät peri-kokoomuslaiset aiheet verotuksesta joustaviin työmarkkinoihin
Kokoomuksen uudelleenvalittu puheenjohtaja puhui tulevaisuuteen katsovassa puheessaan Ainoista, Leoista ja Esko Valtaojasta.
Petteri Orpolle ei löytynyt haastajaa kokoomuksen Turun puoluekokouksessa. Kuva: Ville-Veikko Kaakinen"Työn verotuksesta on siirryttävä haittaverotukseen. Työmarkkinoista on tehtävä joustavammat. Sosiaaliturva täytyy uudistaa."
Kokoomuksen uudelleenvalittu puheenjohtaja Petteri Orpo kävi läpi puheessaan laajan joukon aiheita, joihin pitää puoleen mukaan kiinnittää huomiota tulevilla vaalikausilla.
Veropoliittinen linja on, että keskituloisten verotusta tulee keventää. Orpon mukaan verotuksen progressio nousee liian jyrkästi jo 2 500 euroa kuussa tienaavilla.
Työn kevyempää verotusta voitaisiin hänen mukaansa kompensoida haittaveroja lisäämällä. Esimerkiksi muovin verotusta tulisi selvittää.
"Myös ympäristöhaittaveroissa voisi olla kiristämisen varaa. Hiilen hinnoittelua tulisi miettiä. Lihan verotusta en kuitenkaan lisäisi", Orpo sanoo.
Orpon mukaan ay-liikkeellä on Suomessa kunniakas historia, mutta työmarkkinajärjestöjen tulisi jarruttamisen sijaan esittää ratkaisuja.
"Ottakaa Saksan ja Ruotsin sisarjärjestöiltä parhaat opit käyttöön."
Orpo katsoi, että työssäkäyvien sijaan ay-liikkeen apua kaipaavat kipeimmin rakenteellisesta työttömyydestä kärsivät ihmiset.
Kokoomus linjasi tulevaisuuden tavoitteekseen myös perhevapaauudistuksen toteuttamisen. Lupaus sai kokousyleisöltä kuuluvat aplodit.
Sosiaaliturvan uudistaminen oli yksi kokoomuksen puoluekokouksessa esittelemistä kärkihankkeista.
"Sosiaaliturva on harsittu kasaan vuosikymmenten saatossa. Tuloksena on tilkkutäkki, joka ei lämmitä".
Orpon mukaan muun muassa yksinyrittäjät tulee vastaisuudessa ottaa sosiaaliturvan piiriin. Tukiuudistuksella tavoitellaan tukien parempaa kohdentumista ja käyttöä.
"Työttömien joukossa on tuhansia tai kymmeniä tuhansia jotka eivät ole työkykyisiä."
Lisäksi Orpo kästteli puheessaan muun muassa Suomen Nato-jäsenyyttä, maahanmuuttoa, ympäristöpolitiikkaa ja suomalaisten syntyvyyslukemia.
Puheen "sinisenä lankana" kulkivat viime vuoden suosituimmat lasten nimet: Aino ja Leo. Orpon mukaan tavoitteena oli luoda katsaus siihen, millaista politiikkaa ainoille ja leoilla pitäisi tehdä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
