Lapselle joululahjaksiaikaa ja rakkautta
Joulun sanoma ilmoitetaan usein ”Maassa rauha ja ihmisillä hyvä tahto” -lauseella. Kun tätä viestiä soveltaa nykypäivään, huomaa, että paljossa olisi paranneltavaa. Synkät uutiset kertovat päivittäin, että lapsilla ja nuorilla on paha olla.
Siksi olisi hyvä nyt puhua tunteista, yhteisöllisyydestä ja lähimmäisenrakkaudesta. Ihmiset tarvitsevat toisiaan? Yksi ystävällinen sana voi antaa ihmiselle toivoa. On tärkeää, että ihmisellä on toivoa paremmasta maailmasta. Vaikka se olisi vain pienen pieni kipinä, se ohjaa ihmistä eteenpäin.
Näin joulun alla olisi hyvä palauttaa mieleen joulun alkuperäinen sanoma. Raamatun kertomuksen kolme Itämaan tietäjää seurasivat tähteä Jeesuksen syntymäkotiin Betlehemiin. He löysivät lapsen, joka toi sanomaa rakkaudesta. Siitä on kyse tänäkin jouluna.
Rakkaus antaa uskoa elämään. Jouluna iloitaan Vapahtajan syntymästä. Rakkaus antaa ilon ja toivon, jotka kantavat. Kun ihmisellä on toivoa, hänellä on uskoa huomiseen. Kun muistaa rauhan ja rakkauden, voi kohdata haastavatkin asiat ja ymmärtää evankeliumissa kuvatun enkelien viestin.
Joulun lähestyessä moni pohtii sopivaa lahjaa lapselle ja nuorelle. Kristinuskon mukaan joululahjaperinne on alkanut Itämaan tietäjien vastasyntyneelle Jeesus-lapselle tuomien lahjojen johdosta.
Tämän päivän lapset elävät kuitenkin ennennäkemättömän tavarapaljouden keskellä. Heillä on usein jo kaikkea.
On hyvä muistaa, että lapsi ilahtuu pienestäkin lahjasta, jota hän on kovasti toivonut. Todennäköisesti lapsilla jää tänäkin jouluna jokin lahjatoive toteutumatta. Jos jokin tavara jää saamatta, se opettaa arvostamaan sitä, mitä saa. Tärkeämpää kuin lahjojen paljous on yhdessäolo läheisten kanssa.
Olisi hyvä, että tänä jouluna lasten paketeista jäisivät pois väkivaltaiset video- ja tietokonepelit, jotta jätettäisiin ruokkimatta lisää kasvua rikollisuudelle.
Lasten parhaaksi olisi myös jouluilo ilman päihteitä, jotta lapset saisivat kokea jouluna aitoa iloa, lämpöä ja rakkautta, jota muistella vielä aikuisenakin.
Jouluun liitetään perinteisesti hyvyys, lämpö ja hellyys. Joulutunnelmaa voi lisätä esimerkiksi lukemalla jouluevankeliumin, sytyttämällä kynttilöitä ja viettämällä yhteinen jouluateria. Lasten kanssa voi valmistella joulua ja nauttia arjen pienistä asioista.
Rakkaus ja ilo ovat arjen voimavaroja ja ne vahvistavat lapsen tunne-elämää. Lapset ja nuoret tarvitsevat sen voiman ja ilon, joka tulee siitä tiedosta, että heitä rakastetaan. Rakkauden voimalla ihminen jaksaa kulkea väsymättä. Rakkauden voimalla, ja vain sillä, voi olla onnellinen.
Jaana Uolamo
Akaa
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
