Outo yhdistelmä
Gastronomiaan yhdistellään monenlaisia asioita, useita vallan luontevastikin. Ihan kaikenlaisia yhdistelmiä ei voi pitää täysin onnistuneena.
Valitettava esimerkki on Iris Helkaman ja Inga Blåfield-Aaltosen tuore Arkkitehdin pöydässä, joka kertoilee tunnettujen suomalaisarkkitehtien työstä ja suosimista resepteistä.
Idea sinänsä voisi toimia, mutta toteutus on jäänyt ontuvaksi. Esimerkiksi kirjassa ei millään tavalla perustella arkkitehtien valintaa. Kummalliselta niin ollen tuntuu, että valinnat ovat kovasti pääkaupunkikeskeisiä ja huipun kermaa kuorivia. Minne ovat jääneet esimerkiksi sellaiset vaikuttajat kuin Raili ja Reima Pietilä tai Erik Bryggman?
Varsinaisissa arkkitehtien keittiöissäkään ei Aaltoja lukuun ottamatta piipahdeta eikä heidän suunnittelemiaan keittiöitä, joissa gastronomiaa luodaan, esitellä.
Kirjan reseptit toki ovat kiinnostavia ja vievät lukijan kulttuurivisiitille arkkitehtien makumaailmaan. Erityinen helmi on muutaman sivun koosteena esitelty kirpputorilöytö: Aino Aallolle kuulunut vahakantinen reseptivihko ja siihen liittyvät lappusille kirjoitetut reseptit.
Arkkitehdin pöydässä -kirjan ulkoasu on upea, mutta arkkitehtien gastronomiaharrastuksia olisi ehkä voinut luodata syvällisemmin. MAIKKI KULMALA
Iris Helkama, Inga Blåfield-Aaltonen: Arkkitehdin pöydässä.
Miljöitä ja makuja. 279 sivua. SKS.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
