Sahatavaran hinnat jaelintarvikkeiden tilaukset laskevat
Sahoilla ollaan hyvin pessimistisiä alan näkymistä ja kannattavuudesta. Elintarviketeollisuudessa puolet yrityksistä toimii vajaateholla.
Suomalaisyritysten suhdannekuva muuttui Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n julkaiseman barometrin mukaan keskimääräistä heikommaksi alkusyksystä.
”Suhdannekäänne on poikkeuksellisen suuri”, johtaja Jussi Mustonen EK:sta luonnehtii.
EK julkaisi keskiviikkona syksyn suhdannebarometrinsä Se perustuu lokakuussa tehtyihin haastatteluihin. Niitä tehtiin liki tuhannessa yrityksessä.
EK:n johtava ekonomisti Penna Urrila arvioi, että iloiset yllätykset taloudessa ovat vähissä lähikuukausina.
”Vaikea talvi näkyy tuotantoluvuissa ja työllisyydessä.”
Mustonen laskee suhdannekäänteen muutoksen näkyvän Suomen työllisyysasteessa puolen vuoden kuluttua. Vähennyksiä odotetaan kaikilla toimialoilla.
”Nyt pitää panostaa kasvun edellytyksiin ja alentaa yhteisöveroa”, Mustonen neuvoo talouspolitiikassa.
Talousnäkymät heikkenivät kaikilla päätoimialoilla. Eniten ne mustenivat rakentamisessa. Teollisuudessa tuotanto jatkui vakaana, mutta tilauskirjat ohenevat.
Suomen vienti laski Tullihallituksen mukaan kahdeksan prosenttia syyskuussa. Kansantalouden tuotanto supistui elokuussa 0,6 prosenttia vuoden takaisesta.
Kokonaistuotannon kasvu alkoi hidastua vuoden alussa. Viennin alamäki heijastuvat myös palvelualoille, joilla tähän asti on mennyt kohtuuhyvin.
Palvelualoilla liki joka kymmenes yritys uskoi vielä myönteiseen tulevaisuuteen. Joka neljännessä oltiin pessimistejä lähikuukausista.
Teollisuuden saldoluku valahti lokakuussa 32-miinuspykälän tasolle. Alan odotukset olivat aivan lievästi miinuksella heinäkuun barometrissä.
Joka kolmas teollisuusyritys odotti synkkenevää tulevaisuutta. Sahoilla odotuksia luonnehditaan hyvin heikoiksi. Niiden odotukset mitattiin -78:ksi.
Sahoja painaa puutavaran alhaiset hinnat. Niiden ennustetaan edelleen merkittävästi laskevan. Kustannusten nousun lasketaan taittuvan.
Paperiteollisuudessa näkymät paranivat aivan hieman keskikesästä. Alan saldoluku on nyt -20 ja heinäkuussa -29. Viidesosa enteili huononevia aikoja.
Elintarviketeollisuudessa uskotaan tuotannon pysyvän lähes ennallaan lähikuukaudet. Alan kapasiteettia käytetään puolet vajaateholla.
Rakennusyrityksistä puolet odotti mustenevaa tulevaisuutta puolen vuoden tähtäimellä. Saldoluku huononi -48:aan. Heinäkuussa se oli -27.
EK tekee neljännesvuosittain kyselyn elinkeinoelämän suhdannenäkymistä.
JUHANI VIITALA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
