Agritek vaivihkaa kakkoseksi traktoreissa
New Hollandin ja CaseIH:n traktoreita maahantuova Agritek on kivunnut vaivihkaa ylöspäin alkuvuoden traktoritilastossa ja napannut tukevan otteen toiseksi suurimman traktoritalon tittelistä.
Tuoreen toukokuun rekisteröintitilaston mukaan Agritekin kahden merkin yhteinen markkinaosuus on noussut lähes 17 prosenttiyksikköön. Hankkija-Maatalous on jäänyt lähes kolmen ja Kesko lähes neljän prosenttiyksikön päähän.
Ero alkaa olla liian suuri kurottavaksi umpeen loppu vuonna, sillä traktoreiden rekisteröinnit painottuvat alkuvuoteen. Toukokuun loppuun mennessä on yleensä rekisterissä jo yli 60 prosenttia koko vuoden kaupoista.
Traktorikaupan hiljeneminen on nipistänyt myös Agritekin myyntiä, mutta pudotus on huomattavasti pienempi kuin muilla isoilla toimijoilla Valtrasta Hankkija-Maatalouteen ja Keskoon.
Eniten markkinoiden hiljeneminen on kurittanut Hankkijaa ja John Deereä. Markkinaosuudesta on häipynyt yli kolme prosenttiyksikköä verrattuna viime vuoden toukokuuhun.
Valtra ja Kesko ovat runsaan prosenttiyksikön miinuksella ja Agritek puolestaan saman verran plussalla tammi–toukokuussa.
Listalta löytyy myös myyntiään kasvattaneita.
Fendtin kysyntä jatkuu vahvana. Menekki on kasvanut alkuvuonna lähes 70 prosenttia. Deutz-Fahrin kasvuluvut ovat vielä isompia.
Huiminta kasvua on ryhmässä muut, kun keveitä kauhakuormaimia on alettu rekisteröidä traktoreiksi.
Traktorimönkijöiden kaupassa ei näy merkkejä talouden taantumasta. Toukokuussa rekisteröitiin ennätykselliset 260 mönkijää traktoriksi.
Varovaisuus leimaa maataloustraktoreiden kauppaa. Toukokuun loppuun mennessä ensirekisteröitiin 1 678 maataloustraktoria, mikä on lähes 15 prosenttia vähemmän kuin vastaavaan aikaan vuosi sitten.
Kauppiaiden mukaan tarjouksia on kysytty lähes entiseen malliin, mutta kaupat jäävät roikkumaan.
Pieniä toiveita käänteestä on. Toukokuussa rekisteröitiin lähes yhtä monta konetta kuin vuotta aiemmin.
Viime vuoden myyntilukuihin ei silti enää ylletä, sillä kiinni kurottavaa lienee liikaa, lähes 300 rekisteröintiä.
Mikäli käännettä ei tule ja tahti jatkuu ennallaan jouluun, tämän vuoden loppusaldo jäänee 2 800 traktorin tuntumaan, jopa sen alle. Viime vuonna rekisteröitiin 3 199 maataloustraktoria.
VEIKKO NIITTYMAA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
