HK Scan kampeaa tulostaan nousuun
HK Scanin toisen neljänneksen osavuosikatsaus näyttää jatkoa positiiviselle tuloskehitykselle. Tase vahvistui positiivisten rahavirtojen ansiosta. Kokonaistulosta painavat yhtä Tanskan liiketoimintojen tappiot.
”Korjaustoimenpiteet ovat meneillään, mutta valitettavasti ne vievät aina oman aikansa. Markkina- ja kilpailutilanne on jatkunut haastavana”, miettii toimitusjohtaja Hannu Kottonen.
Kuluvan vuoden toisen neljänneksen liikevaihto oli 474,8 miljoonaa euroa, josta liikevoittoa ilman kertaluontoisia eriä kertyi 3,7 miljoonaa euroa, 4,8 miljoonaa euroa viime vuoden vastaavaa aikaa enemmän.
”Ollaan siirtymässä kannattavan kasvun vaiheeseen. Näissä ankeuttavissa ajoissa kannattava kasvu on tietysti oma haasteensa mutta myös entistä tärkeämpää.”
Suomen, Ruotsin ja Baltian markkina-alueilla yhtiö paransi liikevoittoaan. Tanskassa tulos laahaa edelleen, ja myynti on romahtanut 13 prosenttia viime vuoden toisesta neljänneksestä.
”Oma arvio tästä on se, että nyt ollaan kyllä pohjilla. Seuraavaksi lähdetään toiseen suuntaan”, kertoo Kottonen Tanskan tilanteen kehityksestä.
50 prosentin osuudella Paimion teurastamossa yhtiö kehittää nautatuotteidensa arvoketjua. Mikkelissä HK Scan on ostanut tuotantolaitoksensa kiinteistön ja siihen liittyvän maa-alueen.
”Tämähän tarkoittaa sitä, että me näemme Mikkelin tuotantolaitoksen pidemmällä tähtäyksellä meille tärkeäksi”, Kottonen toteaa.
HK Scanin hallitus puoltaa yhtiön johdon esitystä rakentaa uusi broilerituotteisiin keskittynyt tuotantolaitos Länsi-Suomeen.
Toteutuessaan hanke olisi HK Scanin lähihistorian suurin yksittäinen investointi. Sen arvo olisi noin 80 miljoonaa euroa ja valmistumisen ajankohta vuoden 2017 lopulla.
Uusi yksikkö korvaisi nykyisen tuotantolaitoksen Eurassa. Suunnitelmaa on muutettu Viron Rakvereen kaavaillun investoinnin osalta. Siellä panostetaan rakentamisen sijaan nykyisten tuotantolaitosten tehokkuuden parantamiseen.
Yhtiön hallitus päätyi esittämään kokonaan uuden tuotantolaitoksen rakentamista verrattuaan kustannuksia ja riskejä nykyisen laitoksen peruskorjaamiseen ja laajentamiseen.
Uuden tuotantolaitoksen sijaintikunta on vielä avoinna. HK Scan neuvottelee asiasta Euran, Forssan, Rauman ja Säkylän kanssa. Selvitykset ja luvat pyritään saamaan valmiiksi syksyn aikana.
Euran nykyisen laitoksen toiminta jatkuisi normaalisti uuden yksikön käyttöönottoon asti.
Muutossuunnitelmiin liittyen yhtiö aloittaa 10.8. yhteistoimintaneuvottelut Euran tuotantolaitoksen henkilökunnan kanssa.
Olli Toivanen
Terhi Torikka
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
