10-vuotias lapsi menehtyi jäätyään traktorin renkaan alle Kauniaisissa
Helsingin Sanomien mukaan traktori oli auraamassa lunta.
Poliisin lisäksi tapahtumapaikalla on myös ensihoito, pelastuslaitos sekä sosiaali- ja kriisipäivystys. Kuvituskuva. Kuva: Jaana Kankaanpää10-vuotias lapsi jäi traktorin renkaan alle tiistaina Kauniaisissa, poliisi kertoo tiedotteessa. Länsi-Uudenmaan poliisi selvittää tarkkaa tapahtumankulkua.
Onnettomuus tapahtui noin kello 14. Traktorin kuljettaja ilmoitti onnettomuudesta hätäkeskukseen.
Helsingin Sanomien mukaan traktori oli auraamassa lunta. Tutkinnanjohtaja, komisario Hannu Kontola kertoo lehdelle, että lapsi kuoli tapahtumapaikalle.
Tapahtumapaikka sijaitsee lähellä koulua. Poliisi kertoo, että tilanteen on nähnyt myös sivullinen lapsi.
”Sivullinen lapsi ei ole loukkaantunut, ja hänet on ohjattu henkisen tuen piiriin. Mikäli tapaus mietityttää muita lapsia, poliisi kehottaa aikuisia keskustelemaan asiasta heidän kanssaan.”
Poliisi tutkii asiaa tällä hetkellä nimikkeillä kuolemantuottamus ja liikenneturvallisuuden vaarantaminen, mutta nimikkeet tarkentuvat tutkinnan edetessä.
Tapauksen tutkinta etenee muun muassa puhutuksin. Poliisi tiedottaa asiasta seuraavan kerran keskiviikkona 24.4.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat



