Työmatkavähennys kasvaa, ammattidieselin käyttöönottoa valmistellaan – Saarikko: Jakeluvelvoitteesta ei ole tarpeen tinkiä
Hallitus kompensoi polttoaineen kallistumista työmatkavähennykseen nostolla. Ammattidieselin käyttöönottoa aletaan valmistella osana kompensaatiopakettia.
Hallitus aloittaa ammattidieselin käyttöönoton valmistelun. VM:n mukaan palautettava vero-osuus voisi enimmillään olla 17 senttiä litralta. Kuva: Miska PuumalaHallituksen polttoaineiden hinnannousua kompensoivista toimista tärkeimmäksi nimettiin työmatkavähennykseen tehtävä noin 20 prosentin korotus, joka koskettaa Valtiovarainministeriön mukaan noin 570 000:ta työssäkäyvää suomalaista.
Tavoite on vähentää polttoaineen voimakkaasta kallistumisesta johtuvia liikkumisen kustannuksia.
"Energian hinnasta käytävä keskustelu on kulminoitunut polttonesteiden hintaan ja siksi liikkumisen kustannukset ovat olleet keskiössä, seitsenkohtaisen kompensaatiopaketin esitellyt valtiovarainminiesteri Annika Saarikko (kesk.) perusteli.
Kohonneiden kustannusten vuoksi ahtaalle joutunutta maataloutta tuetaan poistamalla maatalouden tuotantorakennuksilta kiinteistövero vuodelta 2022.
"Energian hinnannousu on huolestuttavaa koko maatalouselinkeinon kannalta ja siksi kiinteistöveron poisto on haluttu ottaa energiapaketin osaksi. Veron poiston uskotaan olevan merkittävä tiloille, jotka ovat juuri investoineet."
Ennen veropäätöksen astumista voimaan se pitää vielä hyväksyttää EU-tasolla.
Elinkeinotoiminnan kannalta merkittävä on päätös ryhtyä valmistelemaan ammattidieselin käyttöönottoa. Monissa Euroopan maissa jo hyödynnettävällä ammattidieselillä tarkoitetaan verojärjestelyä, jossa osa dieselpolttoaineen verosta palautetaan ammattiliikenteelle.
Valtiovarainministeriön arvioon mukaan ammattiliikenteelle tuleva vähennys voisi enimmillään olla 17 senttiä litralta. Valtion verotulojen kertymään vaikutus olisi 300 miljoonaa euroa.
Välttämättömän pidettävän liikkumisen kustannuksia pyritään vähentämään nostamalla työmatkavähennyksen enimmäismäärää verotuksessa 7 000 eurosta 8 400 euroon. Lisäksi kilometrikohtaista matkakuluvähennystä korotetaan omalla autolla kuljettaessa 0,30 euroon per kilometri aikaisemmasta 0,25 eurosta.
Työmatkavähennys nostaa Saarikon mukaan autolla työmatkoja tekevän suomalaisen käteen jäävää palkkaa.
Käytännössä tuki realisoituu siten, että heinäkuun alussa autolla työmatkoja tekevät voivat lasketuttaa itselleen uuden ennakonpidätysprosentin.
Perussuomalaiset ovat ehdottaneet polttoaineveron laskua, mutta sen käyttöönottoa pidetty hallituksen sisällä perusteltuna.
"Ei ole varmaa, näkyisikö veronalennus kuluttajan kukkarossa. Haluttiin tehdä täsmätoimet maatalouden kannattavuuskriisiin, työmatkaliikkumisen kustannuksiin ja dieselpolttoainetta käyttävän ammattiliikenteen voimakkaasti kasvaneisiin kuluihin.
Polttoaineen hintaa kohottavan niin sanotun jakeluvelvoitteen eli biopohjaisen kalliin polttoaineen sekoitusmäärien väliaikaista laskemista ei haluttu ottaa käyttöön.
"Tavoitteesta (jakeluvelvoite) ei ole tarpeen tinkiä. Siihen mahdollisesti palataan kevään muissa ilmastoneuvotteluissa", Saarikko sanoi.
Jo aikaisemmin asetettuihin ilmastotavoitteisiin kompensaatiopaketilla ei Saarikon mukaan ole vaikutuksia.
"Energian hintojen nousun takana on kansainvälisiä syitä, jotka koskevat koko Eurooppaa".
Muita kompensaatiota ovat lähinnä öljylämmittäjille suunnattu lainatakausmalli, jolla pyritään edistämään fossiilisesta lämmityksestä luopumista.
Hallitus valmistelee mallia, jossa sähkön hinnan nousun vaikutukset voitaisiin huomioida toimeentulotuen myöntämisperusteissa.
Lisäksi valmistelussa on tukimalli, joilla pyritään ennaltaehkäisemään energian hintapiikkien haitallisia vaikutuksia kuluttajille. Myös sähkösopimusten muutosehtojen esitetään kuluttajan kannalta selventäviä muutoksia.
Lue lisää aiheesta:
Hallitus valmistelee kustannustukea tiloille – ratkaisua odotetaan lähipäivinä, summa ei tiedossa
Edit. Otsikkoon lisätty 18.2. klo 14.33 Saarikon jakeluvelvoitekanta.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
