Terminaaliajatteluaja karsittua rankaa
Soramonttua Siilinjärven Alapitkällä laajennettiin viime keväänä. Montun puut oli hakattu jo kesällä 2011. Hakkurikuski Jarmo Soininen paloittelee tavaraa. Jaana Kankaanpää Kuva: Viestilehtien arkistoSiilinjärvi (MT)
Harvestia Oy ajaa tällä lämmityskaudella entistä enemmän energiapuuta Kuopion Energian Haapaniemi 3 -voimalaitokselle.
Viime kaudella eli kesäkuusta toukokuun loppuun puuta vietiin 100 000 kiintokuutiometriä eli 200 gigawattituntia.
Tällä lämmityskaudella määrä lisääntyy 50–70 gigawattituntia, kuljetusesimies Ilpo Pennanen kertoo soramontulla Siilinjärven Alapitkällä. Taustalla laulaa hakkuri.
Merkittävä lisäys johtuu surkeasta turvetilanteesta.
Harvestia aloitti energiapuun toimittamisen Haapaniemi 3:een viime kesänä. Pitkäaikaisen sopimuksen arvo on koko sopimuskaudella yli 20 miljoonaa euroa.
Toimitukset ovat täydessä laajuudessaan yli 200 000 kiintokuutiometriä vuodessa.
Pitkä sopimus mahdollistaa energiapuun suunnitelmallisen korjaamisen Pohjois-Savossa. Pennasen mukaan yhtiössä kehitetään terminaaliajattelua.
”Määrät kun kasvavat, puuta ei enää ehditä hakettaa suoraan metsässä. Sitä kuljetetaan jatkossa enemmän terminaaliin ja haketetaan siellä.”
Kuopion Energian Haapaniemi 3:n viereen valmistuu ensi vuoden alussa terminaali. Siitä ei ole vielä iloa tulevalle talvelle.
Nyt hakevarastoja on neljä: Lantonsuolla Varpaisjärvellä, Kiukoonsuolla Pielavedellä, Kaijanpäänsuolla Nilsiässä ja Kuopiossa Savon Sellun terminaalissa.
Energiapuuta kerätään Kuopion Energialle sadan kilometrin säteeltä.
Korjuuyrittäjä on tärkeässä asemassa, kun hankitaan mahdollisimman kuivaa energiapuuta.
Harvestian hankintaesimies Tapio Bruunin mukaan energiapuuta tulee jokaiselta työmaalta. Roskapuu kerätään talteen. Lisäksi yhtiöllä on varsinaisia energiapuukohteita.
Pennasen mukaan energiapuun korjuumäärän kasvattaminen on Pohjois-Savossa mahdollista nuorissa metsissä, harvennuksissa. Niistä Harvestia haluaa karsittua rankaa.
”Se kuivuu karsimatonta paremmin ja se pystytään siirtämään normaalilla puutavara-autolla”, Bruun sanoo.
Myös mittaus on tarkempi ja ravinteet jäävät metsään, kun neulaset varisevat pois.
90 prosenttia Harvestian korjaamasta energiapuusta on hakkuutähdettä ja energiarankaa.
”Kanto on lähinnä kokeilua, huippujen tasaamista varten”, Pennanen kertoo.
Kantoa joutuu kuivattamaan useamman vuoden. Bruunin mukaan kannon ongelmana on myös maa-aines, joka pitää saada pois juurten välistä.
PAULA TAIPALE
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
