Omistajaohjaus tuotti valtiolle 1,1 miljardia osinkoja
Alle puolet Solidiumin omistuksessa olevien yritysten työntekijöistä on Suomessa.
Valtio on omistajana yli 60 yhtiössä joko kokonaan tai osittain. Suora omistus painottuu energia- ja logistiikka-aloille. LEHTIKUVA / Martti KainulainenValtioneuvoston kanslian ja valtion sijoitusyhtiö Solidiumin omistajaohjauksessa olevien yhtiöiden liikevaihto oli viime vuonna noin 73 miljardia euroa. Ne työllistivät yhteensä 196 000 työntekijää, joista vajaa puolet eli 78 000 Suomessa.
Maanantaina julkaistusta Valtion omistajaohjauksen vuosikertomuksesta ilmenee myös, että yhtiöt maksoivat viime vuonna valtiolle osinkoa 1,1 miljardia euroa.
Valtioneuvoston kanslian omistajaohjauksessa olevat yhtiöt maksoivat ja tilittivät veroja yhteensä 5,8 miljardia euroa. Osakemyyntitulot olivat noin 1,2 miljardia euroa.
Valtio on omistajana yli 60 yhtiössä joko kokonaan tai osittain. Valtion suora omistus painottuu energia- ja logistiikka-aloille, Solidiumin salkussa on perusteollisuutta, konepajaomistusta ja informaatioteknologiaa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
