Aurinkomatkat peruu elokuun matkoja
Toimenpide perustuu kohteiden koronatilanteisiin.
Aurinkomatkat peruu elokuun osalta matkat Espanjaan, Kroatiaan ja Turkkiin. LEHTIKUVA / Marja VäänänenFinnairin omistama matkatoimisto Aurinkomatkat peruu elokuun osalta järjestämänsä matkat Espanjaan, Kroatiaan ja Turkkiin.
Aurinkomatkat kertoo STT:lle tarkastelleensa maiden tilannetta lyhyellä aikavälillä ja päättäneensä, ettei sen kannata lentää maihin myöskään kysynnän vuoksi. Kaikki kolme maata ovat myös valtioneuvoston määrittelemien vihreiden maiden ulkopuolella, eikä niihin matkustamista suositella.
Aurinkomatkat pyrkii jatkamaan matkanjärjestämistä maihin syyskuun aikana.
Asiakkaat voivat halutessaan siirtää matkansa ajankohtaa ja vaihtaa kohdetta tai saada peruutetun matkan hinnan takaisin. Yhtiö aikoo kontaktoida matkoja ostaneet asiakkaansa maanantain aikana.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
